Kokin puntista, ehhehe!

Miten tuli nyt mieleen, että kun lapsena oli monta kirjekaveria, niin aina joulun jälkeen oli kiva kirjoitella ja luetella kaikki joululahjat mitä oli saanut. Ja kirjekaverit tekivät samoin. Sillä sai aina pitkän kirjeen (silloin määrä korvasi laadun! :D ) aikaiseksi, kun luetteli joka ikisen karkkipötkön ja sukan ja pikkuauton paperille. Ja juu, sain silloin lahjaksi sekä "poikien että tyttöjen lahjoja". Tykkäsin molemmista. Talven parasta riemua oli pieni mäkihyppääjäukko, jota laskettiin huikeista mäistä ja hyppyreistä ja minarit eli minisukset, joilla itse koitettiin hyppiä hyppyreistä, mutta useimmiten keräiltiin itseä maasta ylös... Se ei tosin tahtia haitannut, vaan kaatumiset kuuluivat asiaan.

Olipa tänäkin vuonna joulupukki kovin antelias. Ja kekseliäs, vaikka itse väittääkin aina muuta. :D Tämän tapauksen osalta pukki on siis oma parraton miekkoseni. <3 Olen muutaman kerran sivumennen maininnut, että olisi kiva osata soittaa jotakin soitinta ja ehkäpä kitara olisi kaikkein mieluisin. Vaikka rumputunnit Hessu Maxxin (Reckless Loven rumpali) opastuksella voittais kyllä mennen tullen minkä tahansa soittimen ;) Mutta rummut kerrostalossa ja mun seitsemän sekunnin hermot ei kuulosta ihan parhaalta yhtälöltä. No joka tapauksessa, aattoillan paketinavaamistalkoissa oli jälleen lapsekasta riemua ja arvailua pakettien muodoista - ja jessus! Arvasin oikein ja olin innoissani, kun yhdestä paketista paljastui ihan oikea kitara!!! Akustinen siis. Nyt mua ei pysäytä enää mikään! Paitsi ehkä ne seitsemän sekunnin hermot... :D Kitarankäsittelytaitonihan ovat siis täysin alkeelliset. Siitä lähdetään, että en edes varmaksi tiedä, kummin päin kitaraa pidellään. Mutta jos uskotaan Frendejä (lempisarjani kautta aikojen), niin kitaraanhan ei siis missään nimessä pidä koskea, ennen kuin osaa tietyt käden asennot ynnä muut tärkeät kommervenkit. Katsokaa vaikka:

https://www.youtube.com/watch?v=D_orL8BFFqo&spfreload=5

No mutta. Onpahan tavoitetta vuodelle 2017! Ehkä musta vielä kuoriutuu Slashin kaltainen kitaravirtuoosi, kuka tietää. ;)

Muutkin paketit ilahduttivat, esimerkiksi ystävältä saatu käsihoito :D :D :D Noh, siis lahjakortti käsihoitoon, mutta pieni perverssi minussa nosti taas päätään ja sai hymyn huulille! Lisäksi sain jalkahoitolahjakortin, joka on aina yhtä ihanaa ja äidiltä sain huolella valkatut tunikan ja Kastehelmen purnukan. Silloin saa mieluista, kun on itse mukana ostoksilla valkkaamassa! ;) Myöskään kynttilät, suklaat ja saippuat eivät menneet vikaan niin kuin ei ihana vadelmaglögikään. Kyllä nuo ystävät tuntee mut aikas hyvin. :) Kiitos siis vielä kaikille teille, tiedätte kyllä ketä tarkoitan <3

Minilomalla

Ai että. Kyllä lomailu vaan on herkkua. Ja siihen riittää näköjään yksi yö vieraassa paikassa, kun jo mieli piristyy! Oltiin vuorokausi Turussa hotellissa ja tietenkin kierreltiin keskustaa läpi pitkin poikin. Ensin käytiin poistamassa matkalla iskenyt nälkä Haraldissa ja kävikin hyvä säkä, kun ei oltu varattu pöytää, niin kuitenkin päästiin saman tien sisälle ja meidän jälkeen minuutin päästä tulleet eivät enää mahtuneet sisälle. Ei sitä näin pikkukaupunkilaisena muista, että tuolla isossa maailmassa ravintoloihin kannattaa tehdä pöytävaraus, mikäli mielii saada kupunsa ravittua. Poikettiin tätä ennen Kauppahallissa ja todettiin, että ruokaa sieltäkin varmasti olisi saanut, mutta seisoen olisi pitänyt ruokailla... Olen yleensä Haraldissa syönyt lammassärää, mikä on ihan taivaallinen annos, mutta nyt poikkesin totutulta tieltä ja otin kanaa kera vuohen juuston. No ihan mielettömän hyvää sekin oli. Ja palanpainikkeeksi hunajaolutta, vaikka en mikään suuri oluen ystävä olekaan. Silloin tällöin se kyllä maistuu pieninä annoksina ja nyt olikin sen verran jano, että tilasin ihan kaksi! Ensimmäinen kun meni ihan vaan ikeniin, kun kurkkua kuivas niin kovasti. :D Lopulta jälkkäriglögin jälkeen huomasin, että nämä juomathan kihahti hattuun! Noh, se vaan sitten hölläsi kukkaronnyörejä seuraavilla ostoksilla... :D

Harmitti kyllä ihan pikkuisen se, että niinkin isossa kaupungissa pienemmät kaupat olivat lauantaina auki vain kolmeen ja eihän me sitten ehditty muutamaan ennalta mietittyyn kohteeseen. Kauppatorin joulutorillakin alkoivat kojunpitäjät pakkaamaan tavaroitaan jo neljän maissa. Noh, onneks me ollaan nopeita ja saadaan kyllä tuhlattua rahat pienessäkin ajassa! :D Nyt tarttui matkaan ihania tuoksukynttilöitä ja Kustavin keramiikkaa.

Huumori kukki koko reissun ajan ja saatiin aikaiseksi monta naurunremakkaa, jotka eivät meinanneet loppua ollenkaan. Näistä yksi tuli tilanteessa, jossa eräs kerjäläisnainen tuli pummaamaan rahaa lapsilleen ruokaan ja röökikin olisi käynyt... Ööö, noh, eikös tupakka hillitse ruokahalua? Meinaan, että jos äitee ajatteli, että lasten ruokahalu kaikkoaa, kun vetää ensin vähän kessua! Just joo. Sanoin, että eipä löydy käteistä sen paremmin kuin tupakkaakaan. Ja kun nainen ojensi kertakäyttömukinsa muruani kohti, hän sanoi kohteliaasti: Ei kiitos. EI KIITOS!??!!! :D Ilmeisesti ukko luuli, että hänelle tarjotaan käytettyä kertakäyttömukia! :D Tätä sitten naurettiin jälkikäteen hunajaolutpöhnissä niin, että meinasi lirahtaa housuihin! Tilannekomiikka on edelleen ihan parasta. Kirjoittaessa tämä tietenkin hieman laimenee, mutta pääasia on, että meillä oli hauskaa!

Turussa kaikki on vähän suurempaa. Käytiin Hansakorttelissa kiertelemässä ja hommaamassa pientä iltanaposteltavaa, kun eksyttiin keskelle jouluvirsikonserttia. Tai no, en tiedä millä nimellä sitä olisi kutsunut: Kauppakeskuksessa oli penkkirivi poikineen ihan täynnä ihmisiä, pappi pitämässä puhetta ja kanttori yläparvella ja sittenhän hänen johdolla alkoi kansa laulamaan! Ja kyllä meinaan joikattiin! Koitettiin välttää tämä jumalaton meteli menemällä syvemmälle kauppakeskuksen uumeniin, mutta sielläkin tuli vastaan kaikenlaista kummallista. Joku nuori mies muun muassa oli päästänyt valloilleen sellaisen metaanipilven, että huhhuh! Hänen ystävänsä tätä asiaa kovaan ääneen siinä päivitteli ja minä jäin onneksi muutenkin tutkailemaan muotovaahtotarjouksia, kun pahaa aavistamaton siippani osui tämän nuoren herran asettamaan pieruseinään. :D Ja ilmeisesti haju oli ollut järkyttävä, koska tätä muistellaan vielä vuorokausi tapahtuman jälkeen kotona! :D Kaikenlaisia ihmisiä sinne vilinään mahtuukin. Onneksi ei satuttu yhtä aikaa esimerkiksi hissiin tällaisen suolistovaivaisen pojan kanssa. Ja muuten, teinit on teinejä ihan missä vaan! Samaa alapää-sanaa ne viljelee kaupungista riippumatta. Onneksi osaan lomalla ollessani sulkea aivoni tällaiselta. Kotikaupungissa kun saatan huomauttaa lapsosille heidän epäkorrektista käytöksestään. Lomalla saatan itse käyttäytyä niin epäkorrektisti, että mulla ei ole varaa sanoa kellekään mitään! :D Ja ai niin, Alkon vadelmaglögi on tämän vuoden suosikki. ;)

Kotimatkalla koukattiin Raision kautta Kauppakeskus Myllyssä. Se olikin melkoisen kokoinen pulju ja täynnä mitä ihanampia kauppoja! Pitää käydä joskus uudestaan, kun päällä ei ole paksut toppavaatteet ja pipo (koska hiuksia en ehtinyt laittamaan hotellilla :D). Kenties kesäreissua sinne päin. ;) Seuraavaksi oli pakko pysähtyä ensin Pahkakahvilaan, jossa mainostettiin joulupajaa. Ja yllättäen sieltä tarttui mukaan ihana valkoinen sydänkranssi sekä kynttilöitä. Myöhemmin piti pysähtyä kuvaamaan uskomattoman sumuista maisemaa, tässä muutama otos:

 Kerrassaan ihana miniloma <3 Näitä pitäis olla useamminkin!

Hirveet hirvet

Ajattelin, että en tätä viikonloppuna tapahtunutta asiaa enää vatvo, mutta kun se välillä aina mieleen tulee, niin puretaan se nyt sitten tähän. Jos vaikka ei sitten enää tarvitsisi vatvoa :)

Lauantaiaamuna oli hirvikolari niin lähellä, että ei enää lähempänä olisi voinut olla ilman että se tosiaan olisi jo ollut kolari... Ajeltiin aamusella naapurikuntaan, minä repsikkana ja mies ratissa. Oli oikein ihanan valoisa pakkasaamu ja ennen kymmentä aurinko ei ollut vielä kovin korkealle noussut, vaan möllötteli valtavana pallona puiden lomasta. Ja hetihän mua harmitti, että kamera oli jälleen kerran jäänyt kotiin. Jossain vaiheessa sanoin, että "Katsopas miten ihana mötti tuo aurinko on..." ja molemmat meistä katseli hetken vasemmalle. Kun käänsin pääni takaisin tiensuuntaisesti, näin edessäni hirven ihan auton oikean kulman vieressä. En osannut muuta kuin kiljaista ja riuhtaista kädet ohimoille/silmille. Sen verran näin, että mies ehti tekemään pienen väistöliikkeen vasemmalle (onneksi ei ollut hirveän liukasta tai vastaan tulevaa liikennettä juuri silloin) ja hetken odotin, että hirvi törmää auton kylkeen, mutta minkäänlaista tömähdystä ei kuulunut eikä tuntunut. Hetki meni ihan vain toipuessa tapahtuneesta ja koittaen tasoitella pulssia, kunnes tajuttiin pysähtyä linja-autopysäkille ihmettelemään tapahtunutta. Mies kertoi, että hirviä oli ollut lopulta kaksi ja tämä lähempi otus oli kaatunut tielle, mutta noussut sitten ylös ja jatkanut juoksuaan toisen kanssa kohti metsää. En tiedä, miksi hirvi kaatui, pelästyikö se itsekin vai oliko liukasta vai kumpaakin... Joka tapauksessa kaikki onneksi selvisivät ihan hitonmoisella säikähdyksellä!

En edes muista, onko kyseisellä tienpätkällä hirvivaroitusmerkkiä, mutta eipä sellaista enää oikein rekisteröi, koska se tieosuus on muutenkin tuttu. Kun ajaa tiettyjä reittejä usein, tietää kyllä ne tietyt paikat, joissa saattaa hirvivaara piillä, mutta itse ainakin varon kyseisiä paikkoja vain hämärissä olosuhteissa... Päiväsaikaan ei jotenkin näköjään tajua. Mutta kyllähän ne perskeleet liikkuu ihan koska vaan!

Mä olen kyllä sitä mieltä, että hirvi on parasta lautasella! Mua ei yhtään haittaisi, jos kyseinen laji kuolisi sukupuuttoon tai että niitä olis niin vähän, että ne mahtuis johonkin Korkeasaareen... Mutta ei nyt tästä sen enempää, ettei kukaan pahoita mieltään. :D 

Ajelkaahan varovasti ja muistakaa käyttää heijastinta! :)

Ihana joulun odotus

Mun joulun odotus alkaa välittömästi joulukuun ensimmäisenä päivänä. Ja siinä mielessä olen tosi lapsenmielinen, että joulukalenterihan tietenkin pitää olla! Sillä ei ole väliä, mikä se on, suklaa- vai kuvakalenteri, kunhan on kalenteri. Olen ostanut viime vuosina myös arpakalenterit ilostuttamaan (tai sitten lopulta tuottamaan pettymyksiä, harvemmin niistä mitään voittaa... :D) joulun odotusta. Koko joulukuu on sellainen, että päivittäin tulee jotain jouluista kohdalle ihan väkisinkin. Ja jos ei tule, niin järjestän sellaista! Kotiini saattaa ilmestyä harva se päivä lisää koristeita, valoja, kynttilöitä, kukkia tai mitä vaan jouluun liittyvää. Rakastan puuhailla kaiken omaa silmää miellyttävän kanssa. Tosin tänä vuonna kuusen koristelu oli yllättävän haastavaa... Olin ostanut uudet valot sitä varten, sillä ainaiset sähkökynttilät alkoivat jo hiukan kyllästyttää. No ensinhän olin jemmannut valot johonkin hyvään talteen ja niiden löytyminen vei mielestäni ihan liikaa aikaa ja lopulta valothan olivat kuitenkin vääränlaiset - paristoilla toimivat! Plääh! Ja tietenkään koko huushollissa ei ollut yhtäkään ylimääräsitä paristoa. No eikun samat vanhat kynttilät kuuseen, joka on muuten musta. Sain sen muutama vuosi sitten ystävältäni lahjaksi ja edelleen se ilostuttaa minua :)

Joulukorttien kirjoitus on myös jokavuotinen perinne. Koska tykkään itse saada oikeita kortteja, niin oletan, että niin tykkäävät muutkin. Ja jos ei, ainahan niistä saa hyvää sytykettä saunanpesään! :D Tässä alati sähköistyvässä maailmassa on mahtavaa saada postiluukusta kolahtavaa oikeaa postia! Olen hieman (kortti)hullu (myös ystävien kirjeet lasketaan tähän), sillä olen noin viimeisen 20 vuoden ajalta säästänyt joka ikisen kortin ja kirjeen, jonka olen saanut. Niitä on varastoitu jo mökillekin asti, mutta tallessa ovat! On tosi hauskaa joskus, kun vahingossa törmää näihin nostalgisiin aarteisiin ja alkaa niitä ajan kulukseen lukea. Viihdettä parhaimmillaan! Itse tykkään askarrella kortteja, mutta en tykkää niistä kirjoitusvaiheessa, sillä niiden pinnat ovat usein kovin epätasaisia. Siksi lähetän mieluiten ostokortteja. Itsellenikään ei ole väliä, onko kortti itse tehty vai kaupasta ostettu.

Ostin marraskuun lopulla erään koulun joulumyyjäisistä tuttujen nuorten leipoman piparkakkutalon, mutta siitä oli eräänä yönä pudonnut katto! Ettei vaan olis ollut synkkä ja myrskyinen yö keittiössä! :D Noh, en alkanut sitä sitten itse liimailemaan, vaan vein talon syötäväksi nuorisotilanuorilleni ja siinähän ei kauan nokka tuhissut, kun mökki oli mennyt perempiin suihin. :) Ostin kotiin talon tilalle halpispiparikuusen ja ihan kivalta sekin näyttää, kun on tarpeeksi hämärää... ;) :D

Jo kuusi kynttilöitä
on käynyt kukkimaan,
pimeitä talven öitä
näin ehkä valaistaan.

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa,
varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

Joulun odotukseen kuuluu tietenkin aina jonkin sortin pikkujoulut. Muutamana vuonna ne ovat olleet takuuvarmasti työpaikan pikkujoulut. Useimmiten ollaan käyty jossain syömässä, teatterissa ja sitten mahdollisilla jatkoilla...

Tänä vuonna pikkujouluohjelma olikin yllätys ja erittäin mukava sellainen! Käytiin perinteisesti ensin syömässä ja sitten lähdettiin astelemaan kohti yllätyspaikkaa. Lopulta löysimme itsemme Tampereen tuomiokirkon pihasta ja sitten selvisi, että kirkossa esiintyy Jarkko Ahola!!! Huhhuh! Kylmänväreet nousi pintaan jo ennen sisälle menoa! Oltiin kuitenkin aika viime tipassa liikenteessä, joten kirkkohan oli jo ääriään myöten täynnä. Parvella oli muutama hajapaikka, mutta siitä nurkasta, johon minä pääsin, ei Jarkkoa näkynyt. Hänen varjonsa kuitenkin heijastui seinälle :D Mutta ei siinä esiintyjää tarvinnutkaan nähdä, ääni riitti aivan mainiosti. Ja mikä ääni! Ihan mieletön! Lisäksi kirkko pimennettiin ja siellä oli vaihtuva valoshow, jota katsellessa viihtyi enemmän kuin hyvin. Valot vaihtoivat väriä ja kuvioita, milloin oli tähtiä ja milloin mitäkin kiemuroita, mutta todella upeita! Harvoin sitä kirkossa tulee pikkujouluja vietettyä, mutta tällä kertaa se oli erittäin onnistunut reissu! :) Tällaisilla jutuilla siihen joulufiilikseen pääsee, vaikka välillä olisi muuten melko hektistä. Mutta nyt hei hei ja hyvää joulunodotusta! Ps. Aamukammassa aamuja lomaan kokonaista KAKSI!!! :)

Pyssyt ja ruusut

Oi että!!! Ihan mieletöntä!!! Kuulin huhuja viikko sitten, että kaikkien aikojen lempibändini olis tulossa Suomeen ja nythän se on jo ihan totisinta totta! Guns N´Roses saapuu heinäkuun eka päivä keikalle Hämeenlinnaan! Wuhuuuuu!!! Mahtavaaaaa!!! Ja mikä parhainta, liputkin on jo hommattu, niin ei tarvi sitäkään jännittää, että riittääkö niitä mulle! En meinaa taas housuissani pysyä! Enpä ookaan ihan hetkeen näin innoissani ollut mistään.

Mä muistelin ensin, että tää mun Gunnarifanitus on alkanut vasta murrosikäisenä, vihaisena teininä, mutta koska ensimmäinen ostamani levy Use Your Illusion II on ilmestynyt jo vuonna 1991, niin mähän oon fiilistelly sitä musiikkia jo 12-vuotiaana! Ja Civil War on raikunut huoneestani varmaan naapureihin asti, kun olen sitä luukuttanut (silloin kun vanhemmat eivät olleet kotona...) mahtavasta mankastani melkoisilla volyymeilla. Ja laulanut täyttä kurkkua. Enkä todellakaan ole edes tajunnut, mitä olen laulanut, mutta se ei ole meininkiä haitannut! Ai että, tässähän alkaa taas nostalgiset fiilikset nousta esiin. Ja tässä samalla kuuntelen tietenkin kyseistä levyä :)

Onneksi ensimmäinen "levy" oli tietenkin mallia C-kasetti, jossa oli mukana sanat, joten pysyin vähän paremmin mukana. Aikaisemminhan kaikki kappaleet opettelin vain korvakuulolta ja siinä sai milloin mikäkin biisi ihan uudet ulottuvuudet, kun lapsi kirjoittaa englannin kieltä paperille niin kuin sen kuulee. Esimerkiksi Madonnan Like A Prayer meni jotenkin näin: Laif is aa mistöörii, evrivanmai ständ ou lou, ai hiejuu kool mai neim än itfiils laik houm.... :D Civil Wariin oli tosiaan onneksi ne sanat. Vaikka enhän minä mitään englantia silloin ymmärtänyt. Kohtalaisen vakavaa tekstiä lapselle, mutta minkäs teet, jos sävel ja rytmi kolahti! 

Seuraavaksi alkoi huoneeseeni ilmestymään julisteita ja piirtelin itsekin Gunnareiden logoja. Esimerkiksi tästä näin joskus 90-luvulla piirustellun puuväriversion ihan nyt varmaankin tämän vuoden puolella:

Se on siis aarre, koska se on edelleenkin tallessa! Ja näin mä muistan nämä herrat:

Voi kuitenkin olla, että heinäkuussa lavalle astelee ihan pikkuisen eri näköisiä tyyppejä... :D Mutta ei se haittaa. Olen menossa keikkaa ennemmin kuuntelemaan kuin katselemaan. Vaikka Slash ei varmaankaan pehkonsa ja silinterinsä alta näy kuitenkaan! :D Keikalta odotan kyllä paljon. Varsinkin niitä vanhoja hyviä kappaleita. Uusi tuotanto ei niinkään ole saanut mua paloihinsa, enkä oikeastaan edes tiedä mitä kaikkia uusia biisejä on... Mutta toivon ainakin, että siellä soitetaan Paradise City, Welcome To The Jungle, Civil War, Patience, Used To Love Her, 14 Years ja yksi kaikkien aikojen täydellisimmistä biiseistä: 

NOVEMBER RAIN

When I look into your eyes

I can see a love restrained

But darlin' when I hold you

Don't you know I feel the same

'Cause nothin' lasts forever

And we both know hearts can change

And it's hard to hold a candle

In the cold November rain

We've been through this such a long long time

Just tryin' to kill the pain

But lovers always come and lovers always go

An no one's really sure who's lettin' go today

Walking away

If we could take the time

To lay it on the line

I could rest my head

Just knowin' that you were mine

All mine

So if you want to love me

Then darlin' don't refrain

Or I'll just end up walkin'

In the cold November rain

Do you need some time on your own

Do you need some time all alone

Everybody needs some time on their own

Don't you know you need some time all alone

I know it's hard to keep an open heart

When even friends seem out to harm you

But if you could heal a broken heart

Wouldn't time be out to charm you

Sometimes I need some time on my own

Sometimes I need some time all alone

Everybody needs some time on their own

Don't you know you need some time all alone

And when your fears subside

And shadows still remain

I know that you can love me

When there's no one left to blame

So never mind the darkness

We still can find a way

'Cause nothin' lasts forever

Even cold November rain

Don't ya think that you need somebody

Don't ya think that you need someone

Everybody needs somebody

You're not the only one

You're not the only one

Tässä vaan on kaikki kohdallaan. Ah. <3 Mutta eikun aamukampaa väsäämään tällekin tapahtumalle ;) Kesää odotellessa! Jeah!!! 

Aamukampa

Tässä vaiheessa syksyä sitä alkaa ihminen muistuttamaan päivä päivältä enemmän kulahtanutta omenaa. Kesälomasta on jo ikuisuus ja edellisistä vapaapäivistä valovuosi. Tai siltä se ainakin tuntuu. Tässä vaiheessa onkin hyvä tsempata itseään aamukamman avulla!

Jouluihmisenä (myönnän sen nyt, vaikka aiemmin olen mielestäni ollut vain semi-jouluihminen. Lapsena olin toki täysin joulun lumoissa ja odotuksen tuskassa kieriskelevä pikkuihminen.) olen antanut itselleni luvan laittaa jo muutaman jouluesineen ja jouluvalon esille. Pari juttua laitoin kotiini ja toimistoni ikkunalaudalle ilmestyi vanha kunnon kynttelikkö tonttutytön ja tonttupojan kera. Tämä onkin piristänyt synkkää syksyä huomattavasti! Todellinen jouluoksennus pulahtaa kämppääni vasta 1. joulukuuta. Joku roti sentään pitää olla! Mutta silloin ilmestyy kotiin joulumatot, jouluverhot, joulutyynyt ynnä muut -tekstiilit, jouluvalot ja joulukoristeet. Ja sitä kestääkin sitten loppiaiseen asti. Yleensä siinä vaiheessa iskee luonnollinen kuvotus ja joulu tursuaa jo korvistakin. Tai sit sitä on syönyt liikaa suklaata ;) Silloin siirrytään alkukevään sisustukseen. Mutta ihaninta joulun ajassa on tämä odotus. Lapsena se oli kauheinta, mutta näin sitä vaan ihminen kasvaa. Ja tänään jouluaattoon on 31 aamua.

Kynttilöitä en laske jouluasioiksi, sillä mun kynttilät syttyy jo elo-syyskuussa, kun illat alkaa pimenemään. Täytyy kyllä sanoa, että mitä lähemmäksi joulua tullaan, sitä enemmän niitä kynttilöitä syttyy. Mikäs sen ihanampaa kuin fiilistellä rauhassa vähän hämärässä kynttilöiden liekkien lepattaessa ja lämmittäessä sekä mieltä että ruumista! :D Johan meni hempeeks... Onneks älysin sentään laittaa kehon sijaan ruumis-sanan, ettei nyt ihan siirappiseks mene tämä touhu! :D

Sen sijaan vielä odotetumpaan tapahtumaan, nimittäin joululomaan on 23 aamua! Se ei kuulosta paljolta. Ja vielä kun laskee siitä pelkät töihinmenoaamut, niin lukema vähenee viiteen toista! Viistoista aamua, beibi, viistoista aamua!!!!! :D Hyvä kun housuissani pysyn tätä lukemaa sisäistäessäni! Josko tällä jaksaisi loppuun asti.

Jaksaa jaksaa! :)

Joulukorttipaja aukes!

No johan se aika vihdoinkin koitti, että inspiraatio iski ja joulukorttien askartelu alkoi! No tokihan tässä vähän motivoi tulevana sunnuntaina lapsuudenkotitalossani oleva kirppis/joulumyyjäiset, jonne väkertelin myös niitä kirjansivukransseja, tuikkukuppeja ja suodatinpussikransseja ledivaloilla. Lisäksi lupauduin leipomaan siellä olevaan kahvioon banaanikakun, mutta katsotaan nyt missä välissä se onnistuu, vai meneekö yötöiksi!? :D

Joulukorttien askartelu vaatii aina sellaisen oman mielentilansa ja myös tilaa asunnosta... Seuraavat pari viikkoa kämppä näyttääkin sitten tältä:

Askartelua kun ei siis mitenkään pysty tekemään, jos ei IHAN KAIKKI tarvikkeet ole esillä! :D 

Ja koska olen vaihtelun nainen, niin ei ne pelkät joulukorttitarvikkeet ole esillä, vaan lähes kaikki mahdollinen jouluun liittyvä askartelumatsku. Ylemmässä kuvassa näyttää yllättävänkin siistiltä, sillä suurin osa materiaaleista oli tässä vaiheessa jo siirtynyt valmiisiin kortteihin, joita pikaisen laskemisen jälkeen oli tällä viikolla syntynyt noin seitsemän kymmentä. Ehkäpä se määrä riittää tuleviin myyjäisiin. Vaikka ainahan olis kivaa, jos jossain kohtaa sais myydä eioota. 

Lempiaskarteluasiani on kuumaliima! Mä rakastan sitä ainetta! :D Mä en tiedä, miten ilman kuumaliimaa vois pärjätä. Tutustuin siihen tököttiin paremmin joskus kuutisen vuotta sitten edellisessä työpaikassani ja siitä lähtien olen ollut rakastunut! :D Vaikka monesti olen unohtanut liiman olevan todellakin kuumaa ja siitä ovat sormeni kärsineet monesti. Mutta se polttelu on kyllä sen arvoista!

Mieskin eilen naureskeli ja sanoi, että hän pystyy hyvin kuvittelemaan mun lapsuuden, jossa muut sotki erikeepperillä ja minä tartutin pintoja toisiinsa liimapyssyllä. Harmikseni tämä kuvitelma oli väärä, sillä ei minun lapsuudessani (tai ainakaan minulla) ollut varaa mihinkään kuumaliimoihin - jos sitä nyt edes oli keksitty vielä askartelunaloitusvuosinani 80-luvulla... Mutta thänkkaad, nyt sitä saa!

 I love it!

Käytän mä kyllä liimapuikkoakin, ainakin joulukorteissani. Ne eivät siis pursuile kuumaliimaa. Tässä näitä nyt sitten olis taas, jokaiselle jotakin:

Mun korteissa vaihtelee aina aiheet, koska kyllästyn helposti ja innostun monista malleista. Siksi nämäkin kaikki ovat jokainen oma uniikki yksilönsä. Niin kuin me kaikki <3

Matalamman mielialan marraskuu

Aina ei elämä mene niin kuin Strömsöössä tai edes niin kuin olisi toivonut. Kaikesta kuitenkin tuntuu selviävän tavalla jos toisella. Tämä on ollut kovin arka aihe minulle kirjoittaa, mutta nyt päätin uskaltaa. Olen nimittäin jostain syystä pohtinut, saanko olla asiasta huolissani, jos joillakin muilla menee vielä huonommin? Lopulta tulin tulokseen, että saan olla. Ihan vapaasti. Aina kun on niitä, joilla menee huonommin ja niitä, joilla menee paremmin. Oman suruni tai huoleni määrä ei siis voi riippua muista, vaan ihan itsestäni, miten minkäkin asian koen. Jos vaikka kynnen katkeaminen olisi minulle maailman loppu, niin voiko sitä kukaan muu määritellä toisin? No ei. Ja onko se lopulta Afrikan nälkäisiltä lapsilta pois, jos syön lounaalla ylimääräisen perunan? No ei. Tokihan tästäkin aiheesta saisi pitkän filosofisen pohdinnan, mutta sellaiseen en nyt ryhdy, koska en ole Hegel, joka totesi:  ”mikä on järjellistä on todellista ja mikä on todellista on järjellistä”. Olen vain pieni ihminen tässä suuressa maailmassa.

Kaikkihan alkoi oikeastaan jo kauan aikaa sitten, mutta palataan nyt vaan viime kesään. Isälläni on ollut diabeteksesta johtuva haava nilkassa jo pitemmän aikaa ja sitä on hoidettu paikallisessa terveyskeskuksessa pari kertaa viikossa. Haava on puhdistettu ja side vaihdettu. No eipä vaan jalassa ole parantumisen merkkejä tällä hoidolla näkynyt. Onneksi lopulta isäni sai lähetteen naapurikaupungin isompaan sairaalaan ja paranemisennustekin oli hyvä. Toiveikkaina odottelimme kutsua sairaalasta leikkaukseen, josta toipumisen piti kestää pari päivää. Olen perheemme ainoa lapsi ja ollut aina niin sanottu iskän tyttö, joten isä on mulle erityisen tärkeä. Vihdoin kutsu saapui ja iskä lähti sairaalareissulleen. Leikkaus oli nopea ja sitten odoteltiin toipumista. Siitä on nyt 6 viikkoa ja neljä leikkausta takana... Ensimmäinen ihonsiirtopaikkaus meni kuolioon, toinen oli isoa leikkausta edeltävä korjausleikkaus, kolmas leikkaus kesti yhdeksän tuntia ja siinä siirreltiin verisuonia reidestä nilkkaan (kaikkea sitä osataankin nykyaikana tehdä!), neljäs leikkaus tehtiin kolme päivää sitten ja se oli osittainen korjausleikkaus. Nyt sitten vaan taas odotellaan ja odotellaan ja odotellaan... Pakko elää päivä kerrallaan, kun jokainen päivä voi tuoda joko hyviä uutisia tai sitten taas vastaavasti tosi huonoja uutisia. Mihinkään hyvään ei oikein enää uskalla luottaa, mutta pakko kuitenkin toivoa parasta, ettei ihan masennu. Ja johan tässä on kaikki kauhukuvat itketty läpi jalan mahdolliseen amputaatioon asti! Koitan siis olla reipas realisti! Joinakin päivinä se vaan on vaikeampaa kuin toisina. Ja asiaa ei yhtään helpota aina asioita etukäteen murehtiva äitini, jonka tukena olen pakostakin ollut. Nyt sitä on näköjään osat vaihtuneet, kun vanhemmista onkin tullut niitä huollettavia... Jos olisin yhtään etukäteen voinut antaa viisaita neuvoja, olisin pyytänyt äitiäni opettelemaan tietokoneen käytön ja hommaamaan oman pankkikortin ja ajokorttikin olisi kovin näppärä. Nyt kun nämä taidot puuttuvat kokonaan, minä olen hoitanut heidän laskuasioitaan ja vakuutusasioitaan ja kauppaan olen kuskannut selkävaivoista kärsivää äitiä, ettei nyt tulisi tähän samaan syssyyn toistakin vuodepotilasta. Kuusi viikkoa on mennyt ihan hujauksessa ja vapaa-aikaa mulla on ollut viikossa muutama tunti lauantaisaunan, parin kaverin tapaamisen ja yhden kampaamokäynnin merkeissä. Se ei aina ihan riitä... Tunteet ovat olleet pinnassa ja työpäivät ovat olleet niitä henkireikiä, jolloin asiaa ei ole miettinyt koko ajan, mutta jaksaminen on välillä ollut vähän niin ja näin. Onneksi työkaverit ovat olleet olkapäänä tässäkin asiassa. Joskus se on joku pieni juttu, joka taittaa kamelin selän ja tässä yhtenä päivänä se oli miehen viljelemä tomaatti, joka tuotti satoa vasta nyt kasvettuaan nihkeästi koko kesän ja syksyn. Olin innoissani viemässä tomaattia tuliaiseksi iskälle sairaalaan ja matkalla sille kävi vähän ikävästi ja se halkesi. Ja niin halkesin vähän minäkin. Itkuhan siinä pääsi, mutta kyllä ne kyyneleet toisinaan helpottaa oloa! Lopulta iskä sai haljenneen tomaatin tuliaisiksi ja söi sen mielellään.

Tänään tunnen olevani jotenkin vahvempi ja olen uskaltanut tehdä tälle viikolle monia suunnitelmia, vaikka ne sitten peruuntuisivatkin syystä tai toisesta. Usko ja luottamus iskän jalan paranemiseen on jotenkin vahvistunut, eikä mua väsytäkään ihan niin paljon kuin yleensä maanantaisin. :) Tuntuu paremmalta. Silti joku piru olkapäällä huutelee välillä, että kohta putoot taas kovaa ja korkeelta... Ärsyttävä piru. Millähän sen sais häädettyä?

No joka tapauksessa tänään taas käydään moikkaamassa iskää. Katsotaan sitten, onko jotain uusia uutisia.

Voimia viikkoosi! :)

Jouluisia askarteluja

Joulukortteja en ole vielä alkanut tekemään, mutta kransseja ja tuikkukippoja kylläkin! Nyt tuleekin enemmän kuvaa kuin kirjoitusta, mutta kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. ;)

Tässä suodatinpusseista tehdyt kranssit, joihin on laitettu valot:

Ahkerana "piltinsyöjänä" (Semperin mangopiltti rahkan kera on ehdottomasti paras! :D Toki muutkin vauvanmössöt kelpaavat...) lasipurkkeja kertyy nurkkiin ihan huomaamatta. Kaikkea muutakin lasipurkeista olen askarrellut, mutta nyt tein helppoja tuikkukippoja:

Viime vuonna naapurin kuolinpesästä saamani vanhat kirjat tuottavat iloa tänäkin vuonna. Kirjansivukransseissa käytän mieluusti myös "kierrätettyjä" silkkikukkia. Ystäviltä olen niitäkin saanut melkoisen satsin, joten kranssiaineet eivät ihan hetkessä lopu!

Näistä kransseista puuttuu vielä ripustamisnauha, mutta jokaiseen tulee vielä sellainen. Täytyy vain ensiksi löytää sopivia nauhoja jostakin.

Tässäpä nyt tällainen askartelupläjäys. Jatkossa taas lisää. Hauskaa viikonloppua! <3

Maanantai

Onko se totta, vai onko nuo maagiset maanantait omiaan erilaisille kommelluksille, epäonnistumisille, sähläyksille tai ylipäänsä aivotoiminnan vajauksille? Vai saadaanko me maanantaista hyvä tekosyy olla väsyneitä, hajamielisiä tai muuten vaan huonompia ihmisiä kuin muina päivinä? En tiedä, mutta olen kovasti koittanut taistella vastaan näitä pelottavia, ankaria ja epämiellyttäviä maanantaita. Aina se ei vaan onnistu.

Maanantaina heräsin herätyskellon ujellukseen väsyneenä ja olisin halunnut vielä jatkaa uniani, mutta ei auta, sanoi Uuno, kun oli töihin lähdössä. :D Hyvällä mielellä olin kuitenkin siitä, että olin koko viikonlopun ollut ajattelematta töitä. Näinhän ne vapaapäivät tietysti kuuluisi viettääkin. Mutta toisaalta vilkaisu kalenteriin jo sunnuntaina olisi auttanut valmistautumiseen hieman paremmin... Aloin heti ensi töikseni opettelemaan uutta tilitysohjelmaa, joka tehdään nykyään netissä eikä käsin ja siihen liittyi uuden opettelun lisäksi myös melkoisesti laskemista ja kaikenlaista muuta järjen toimintaa, joka ei ainakaan tänä maanantaina ollut parhaillaan. Lisäksi vilkaisu kalenteriin aiheutti seuraavanlaisen reaktion:

Olin täysin unohtanut erään kokouksen, joka oli naapuripitäjässä 30 kilometrin päässä puoliltapäivin. Noh, onneksi siihen oli vielä aikaa. Tai niinhän minä luulin. Yhdeksän kieppeillä kävin läpi sähköpostisumaa ja huomasin, että kyseisen kokouksen alkamisaika olikin muuttunut kymmeneen! No eikun miljoonat kolikot, setelit, tilityspussit, kassanauhat, kuitit ynnä muut lomakkeet pikavauhdilla kasaan ja pois työpöydältä, ja hirveetä kyytiä autolla kohti pohjoista! Siinä vaiheessa olotila oli jotakuinkin tällainen:

Onneksi lopulta pääsin turvallisesti ja ajoissa perille, eikä valmistautumattomuudestani ollut suurempaa haittaa kokouksessa. Tässä vaiheessa alkoi maha jo kurnia, koska aamupalakin oli jäänyt väliin, mutta kestin siihen asti kun ajelin taas takaisin toimistolle, missä mua odotti sulaneet mustikat ja pikapuuro. Ahmaisin ne pikaisesti huiviini ja aloin tekemään aamulla aloitettua tilityshommaa uudestaan ja sainkin lopulta tehtyä melkoisen turbolla kaikki rästityöt! Hyvä minä! Maanantai ei enää tuntunutkaan niin pahalta. :) 

Työpäivän jälkeen ajelin uudestaan samaiseen kaupunkiin kuin aamupäivällä, tällä kertaa äitini kanssa. Kävimme katsomassa isääni, joka makailee siellä sairaalassa jalkaleikkauksen jäljiltä. Isä oli pirteä ja hyvinvoiva, joten maanantai alkoi näyttää entistä paremmalta. Kaikesta maanantaimeiningistä hivenen uuvahtaneena, otin sohvalta loppuillaksi tällaisen asennon:

Nytpä vain odottelen innolla seuraavia maanantaita ja alan tutkia, onko se maanantain vika, jos asiat menee pieleen. :D Kivaa viikkoa!

Naisten juttuja

Hiphei!

Kyllä gynekologilla käynti on aina yhtä mukavaa... Siitä olikin näköjän jo yli kymmenen vuotta, kun olen viimeksi tällä kyseisellä "pihtorilla" käynyt. Tässä välissä kunnallinen terveydenhuolto on hoitanut nämä asiat.

Olin varannut ajan klo 10.40 ja ajattelin, että ehtisin iltavuoroon kahdeksitoista vallan mainiosti, vaikka tämä kyseinen paikka onkin kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Maaseudun rauhassa oleva omakotitalo, jossa on gynekologin lisäksi muutakin toimintaa kuten turvesaunaa ja taidetta! :D Kyllähän siinä samalla on hyvä hoitaa kehon joka sopukka kuntoon. ;) Ainoa miinus on ollut se, että toimenpidehuoneen ikkunassa ei ollut ollut verhoja. Eikä muuten ollut vieläkään! Olen aikoinani nuorena tyttönä katsellut sitkeästi kattoon tutkimuspedillä, koska ikkunan takana heilui pari puskamittaria - enkä puhu siis pervoista tällä kertaa, vaan ihan kirjaimellisesti pensaanmittaajamiehistä! :D Se oli kyllä melkoisen koominen tilanne.

Koska olen se tunnollinen ja aina mieluummin hyvissä ajoin kuin myöhässä, niin tälläkin kertaa olin paikalla jo kymmenen minuuttia etukäteen. Hoitohuoneessa oli yksi ihminen ja odotustilassa toinen, jonka ajattelin tulleen TOSI aikaisin, koska olihan mun aika tulossa ihan justiinsa. Tai niin mä luulin. Kunnes sitten selvisi, että pihtori on myöhässä melkein puoli tuntia. Tässä vaiheessa verenpaineeni otti suunnan kohti korkeuksia ja kirosin mielessäni, koska kyse ei ole mistään halvasta käynnistä, niin eikö silloin voisi vaatia, että pidettäisiin aikatauluista kiinni?!! Lopulta paikalle tuli kaksi vanhempaa naista ja heidän aikansa oli buukattu päällekkäin. Luulisi, että niillä liksoilla saisi toimivat ajanvarauslaitteet! Rouvat siinä sitten huokailivat ja toinen halusi "alakerran sohvalle" lepäämään, koska ei jaksaisi odottaa niin pitkää aikaa seisten tai istuen. Vastaanottovirkailija toimitti rouvan alakerran sohvalle. Toisen rouvan mies jäi seisomaan oviaukkoon ja alkoi maiskuttelemaan sekä lonksuttelemaan tekohampaitaan. Siinä kireystilassa ja hiljaisessa odotushuoneessa se kuulosti todella ärsyttävältä!!! Miksi miehen ylipäänsä piti tulla paikkaan, jossa naiset hoidattavat alapäitään ja tunnelma on sen mukainen! Jokainen tietää, mitä siellä oven takana tehdään. Eli ei todellakaan valiteta flunssasta tai polvikivusta! Tuli jotenkin tosi epämukava olo siinä istuessa.

Lopulta kuitenkin tuli vuoroni ja homma hoitui ammattitaidolla ja nopeasti, mitä nyt PAPA-kokeen ottaminen sattuu vuosi vuodelta enemmän! Pihtori kävi tutkimassa autonsakin, että löytyisikö sieltä puuduttavaa voidetta, mutta eipä ollut tällainen ihme eksynyt mukaan. En tätä ennen ollut kuullutkaan kyseisestä voiteesta, mutta voin sanoa, että vaadin sitä ensi kerralla!

Ainoa asia, josta jäi lievä paskanmaku suuhun, oli se kun pihtori kysyi aluksi: Oletko tässä välissä synnyttänyt? Johon tietenkin vastasin kielteisesti. Seuraava kysymys: Ettekö ole saaneet vai eikö ole ollut sopivia isäehdokkaita? Kerroin, että vuoteen 2013 jälkimmäinen vaihtoehto on ollut voimakkaasti tapetilla ja nyt olen ollut onnellisessa parisuhteessa kolme ja puoli vuotta, johon pihtori: Eikös hänestä sitten ole isäksi vai ettekö saa?! Vähän häkeltyneenä totesin, että varmasti olisi, emmekä ole edes yrittäneet, mutta kun emme vielä oikein tiedä haluammeko lapsia vai emme... Pihtori tokaisi tähän vain: Jaahas, selvä. Ja jäin tietenkin miettimään, että oliko tämä nyt viimeinen tuomio sillekin asialle, kun alan olemaan näin vanha?! Kuvittelin, että Suomessa on ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä koko ajan vain kasvanut ja vielä 35-39-vuotiaat saavat kolmanneksi eniten lapsia. Ja sitten on vielä ne reippaasti yli nelikymppiset, joilta lasten saaminen on sujunut vallan mainiosti. No joka tapauksessa, tämän asian miettimisellä en ala päivääni pilaamaan. Niitä lapsia tulee, jos niin on tarkoitettu. Ja jos ei, niin sitten se on tarkoitettu niin.

Kaikesta kiireestä ja aikataulujen mättämisestä ehdin kuitenkin ajoissa töihin ja jopa kaupan kautta! Ei tarvitse iltaa viettää ilman evästä. :)

Apua, se puhuu mulle!

Sain taas osakseni huvittuneita katseita ja kommentteja, kun kävin lähikaupassa. Ja tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, joten kyllä näihin on jo tottunut. :D

Huomasin, että korttihyllyssä on joulukortteja hintaan 20 senttiä! Ja koska joulu tulee joka vuosi ja olen vannoutunut korttien lähettelijä, niin miksi ihmeessä niitä ei voi ostaa jo lokakuussa?? Olihan mulla jo ekat joululahjatkin ostettuna ja paketoituna syyskuun puolella... :D Ja jos hinta hivelee tarjoushaukan silmiäni, silloinhan ostan enkä meinaa! Nipullinen kortteja lähti siis ostoskoriin nektariinien, tomaattien ja uuden heijastimen seuraan.

Kassalla kommentointi alkoi välittömästi. Kassaneiti ihmetteli, että kappas, onko heillä tosiaan joulukortteja myynnissä. Ja minäpä siihen, että "Kyllä, ja vieläpä halvalla!" Hinta ei ilmeisesti ollut kuitenkaan kulkeutunut kassalle asti, koska kassa ei ollut tästä tietoinen. Kerroin, että koko hyllyssä luki kaikkien korttien hinnaksi 0,20 euroa. Ilmeisesti olen myös outouksieni lisäksi rehellisyyttä huokuva persoona, sillä tämä halpa hinta meni läpi ja laskemani määrä 20 kappaletta kortteja myös. Niitä ei erikseen lähdetty kassalla laskemaan. Kassa jäi miettimään, että pitäisiköhän sitä itsekin ostaa jo NOIN HALPOJA joulukortteja, johon takanani seisonut asiakas yhtyi. Siinä sitten kuorossa ihmeteltiin halpoja joulukortteja lokakuussa ja naureskeltiin yhteistuumin hassulle asialle. :D Jaa suomalaisetko ei osaa small talkkia?!! Kyllä mulle ainakin viikottain tulee joku vieras ihminen heittämään jonkin sortin läpändeerusta! Ja sehän on ihan hauskaa. Ihmiskontakti päivässä pitää lääkärin loitolla, vai miten se meni? ;)

Mulle on tullut jostain sellainen mielikuva, että suomalaiset aika harvoin alkavat jutella tuntemattomille. Tietysti tällaiset kassatilanteet esimerkiksi ovat hyvinkin luontaisia paikkoja aloittaa pieni keskustelu. Mutta moniko alkaa vaikkapa hississä puhumaan tuntemattomille, varsinkin jos on yksin ja vieläpä selvin päin. :D Sellainenhan ihminen vaikuttaa lähes hullulta! Pitäisköhän kokeilla? En ole moiseen hulluuteen itsekään vielä sortunut, mutta ainahan sitä voi kokeilla! Ohnan oma piilokamerashow ilman kameraa! Olisi kyllä jännä tarkkailla, miten ihmiset reagoivat, vai alkaisiko siitä ihan luonteva hissikeskustelu. Mene ja tiedä! Pitää kyllä testata! :)

Härdelliaamu

Olisin voinut laittaa tähänkin otsikoksi kiire tai kiire vol 2, mutta onko vähän tylsää, jos aina on sama otsikko? :D

Nukuin kerrankin tarpeeksi pitkät yöunet, kahdeksaan asti ja ensin olin levollinen ja tyytyväinen tästä. Se on todella harvinaista herkkua, että nukkuisin edes iltavuoroon mennessäni pitempään kuin varttia vaille seitsemään. Ajattelin, että rauhallinen aamu on tulossa, vaikka mulla olikin pari hommaa suunnitteilla. Koneellinen pyykkiä pyörimään ja tukkaväri päähän. Perinteinen aamupuuro valmiiksi kattilaan ja marjat sulamaan lautaselle mikroon. Parin päivän kertyneet tiskit puhtaaksi. Suit sait. Koko ajan tiedostin mielessäni, että töissä pitää olla klo 10.45. Mutta kyllähän siihen nyt oli vielä aikaa... Sitten yhtäkkiä huomasin, että kello on 10.15 ja olin vasta käynyt suihkussa ja huuhtonut pääni, pyykit oli vielä koneessa ja puuro keittämättä saati vielä syömättä. Paniikkihan siinä tuli. Ja ärrimurri. Ja vauhtia tuplasti lisää. Kauheella touhotuksella sain vaatteet päälle, naaman meikkiin ja puuron lautaselle. Ja puuron lusikoin turbolla turpaani sen kummempia pureskelematta - onneksi puuro ei ole koostumukseltaan järin sitkeää. :D Sitten alkoi jumalaton hiusten kuivattaminen. Mulla on paksut hiukset ja kiireessä se on äärimmäisen ärsyttävä asia. Oon saanut ukkokullaltani lahjaksi maailman tehokkaimman (en nyt sentään mitään teollisuuskuivaajaa, mutta tehokkaan kuitenkin!) hiustenkuivaajan, mutta välillä tuntuu, ettei senkään tehot riitä! Pitäisikö niitä olla kaksi, että voisi posottaa molemmin käsin molemmilta puolilta?! :D Vai jätänkö mä vaan tästä lähtien ihanat unet sivuun ja alan herätä viimeistään kuudelta, että ehdin tekemään kaikki tarvittavat aamutoimet??

Kun sitten kipitin tukka vain 80-prosenttisesti kuivattuna autolle, niin näin pihassamme varsin omituisen näyn. Naapurin auto lensi - Kyllä. Se LENSI! - talon päädyssä olevien pensasaitojen päällä!!! Tässä vaiheessa olo oli melkoisen absurdi, mutta en silti hidastanut tahtia, koska mulla oli edelleen kiire. Ajoin lähemmäksi lentävää autoa ja huomasin, että sitähän nostetaan kuorma-auton roskalavalle! Siinä oli naapurin pappa valokuvaamassa autonsa viimeistä (lento)matkaa ja minä heiluttelin samalla kun ajoin tämän erikoistapahtuman ohi. Ihmettelinkin hiukan, kun eilen tämä pappa mummo-vaimoineen työnsi kyseistä autoa pimeässä pihan poikki johonkin. Aamulla nämä näyt sitten yhdistyivät ja olihan se nyt niin huvittavaa, että nauroin autossa ääneen! :D

Vihdoin kun kaahasin - hallitusti tietenkin, koska työpaikkani alueella liikkuu lapsia - työpaikkani parkkikselle ja rynnin sisään, oli myöhässä vain minuutin!!! Jesss!!! Mahtavaa! Olen aina ollut tosi täsmällinen, enkä juuri koskaan myöhästy mistään, niin minuuttikin on joskus liikaa. ;) Viimeksi myöhästyin kesällä eräästä tapaamisesta ihan hirveästi, koska Anttilan konkurssipesämyynnissä tuli jonotettua 3 tuntia 15 minuuttia, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.. ;)

Mutta otetaanpa loppuviikko rennosti eikä ressata :)

Kiire

Jaiks! En tiedä, kuinka usein ihmiset blogejaan päivittelevät, mutta mullahan on jo ihan syyllinen olo, kun edellisestä on jo reilusti yli viikko! Toisaalta nuo ekat tekstit ovat tulleet kaksi viikossa-vauhdilla, joten ehkä tämä ei ole niin synnillistä, eihän? :D Ja sitä paitsi, kirjoitan edelleenkin omaksi ilokseni, enkä muiden vuoksi. Mistä siis johtuu moinen pistos rinnassa?

Viimeiset puolitoista viikkoa töissä on ollut sellaista rumbaa, että tällä vauhdilla joulukin on jo kohta ohi! Ja silloin kun nuoriso ei aiheuta harmaita hiuksia, niin aikuiset ihmiset ympärillä muuttuvat lapsiksi, tai ainakin heidän käytös. No okei, ei tietenkään kaikkien, mutta kummasti tuntuu kasaantuvan nämä ihmeelliset mielialanvaihdoksista johtuvat "käyttäytymiskukkaset" samaan aikaan. Kokouksissa huudetaan, vaikka aikuisten ihmisten kuvittelisi osaavan käyttäytyä. Jos eilen on luvattu jotain, tänään se perutaan. Viesteihin jätetään vastaamatta, koska tuntuu vain olevan helpompaa olla kohtaamatta tiettyjä asioita. Ja sitten vielä, kun saa joka välissä todistella työnsä tärkeyttä, niin se meinaa välillä ottaa vähän koville... Onneksi kuitenkin minä itse ja työyhteisöni on samaa mieltä siitä, että työmme on tärkeää, vaikka kaikki muut eivät sitä ymmärtäisikään! Nämä asiat täytyy joskus kirjoittaa näkyville, jotta niistä tulisi voimalauseita itselle :)

Tämä viikko näyttää töiden osalta jo huomattavasti helpommalta, joten toiveikkaana aloitin maanantaini (onpas hassun näköinen ja -kuuloinen sana!), vaikka väsyttikin. Aamulla kyllä totesin, että se on pakko alkaa kaiveleen talvivarusteita esiin, koska auton lasien raappaaminen ilman hanskoja ei ollut järin lämmintä puuhaa. Toisaalta siinä kyllä alkoi kummasti piristymään, kun raikas aamuilma tunkeutui keuhkoihin ja reipasta raappaamistahtia piti pitää väkisinkin yllä, ettei kylmyys iskisi ihan luihin ja ytimiin asti. Talvi meinaa yllättää jälleen kerran! Täytyy nyt kommentoida vielä tuohon aloituslauseeseen, että tällä alalla voi AINA tapahtua lähes mitä tahansa, mikä järisyttää turvalliselta näyttävää viikkoa. Ei siis pidä sokeasti luottaa siihen, että helpolta näyttävä viikko olisi helppo... Onneksi olen tietoinen tästä ja tavallaan sen takia pidänkin työstäni niin paljon. Koskaan ei varmaksi voi tietää, mitä tapahtuu. Ei pääse meikäläinenkään kyllästymään! :)

Katselin tuossa kalenteriani, ja vaikka saan aika pitkälti suunnitella itse työvuoroni (pakollisten iltavuorojen ja aamuvuorojen ohella), näyttää kalenteriparka kovin täydeltä. Seuraavat lomapäivät odottavat joulukuussa, mutta niitä onkin sitten ihan ruhtinaallisesti yli kaksi viikkoa. :) Syksyn aikana näkyy olevan vallan kaksi viikonloppua, kun viikonloppuni alkaa perjantaina jo klo 15. Muuten painetaan perjantai-illat aina sinne klo 23 asti... Jo tässä vaiheessa syksyä viikonloput ovat tuntuneet kovin lyhyiltä, mutta kaipa tässä jaksetaan läpi repaleisen lokakuun ja marraskuunkin vielä, kunnes voi alkaa odottamaan joululomaa. <3 Ja koska viikonloput ovat lyhyitä, niistä otetaan kaikki mahdollinen ilo irti! Tässä vaiheessa syksyä se tarkoittaa minulle värikkäitä valokuvia, kynttilöitä, saunaa, ystäviä, kukkasia ja hyvää ruokaa. Viikonloppuisin saa ihan luvan kanssa herkutella, jos arkisin pysyy edes jotenkin ruodussa. ;) Viime lauantain aamupala nautittiin miekkosen kanssa kahvilassa ja se jos mikä on sitä arjen luksusta. Ihanaa. Muistakaa tein välillä relata!

Tässä vielä pari värikästä kuvaa, olkaa hyvä. :)

Ravintoa pellosta ja askartelumatskut kavereilta :)

Ajeltiin toissa viikonloppuna lähikuntaan hakemaan ämpärillistä vanhoja silkkikukkia, jotka sain eräältä vanhalta työkaveriltani. Samalla reissulla eksyttiin - tai ei eksytty, vaan löydettiin kasvimaa, jossa myytiin juureksia ja sipuleita suoraan pellosta! Miekkonen oli jo sitä mieltä, että äkkiä karkuun, mutta mun mielenkiinnon herätti violetit porkkanat, joten eihän me sitten hetkeen mihinkään lähdetty. Pussiin kertyi kolmea eri porkkanalajiketta ja kahta juurikasta. Niistä teinkin samana päivänä herkulliset uunijuurekset. Ja loppujen lopuksi mieskin halusi ostaa tulppaanin sipuleita! Ne laitetaan multiin seuraavana viikonloppuna. Tulossa on melko mielenkiintoiset tulipsit keväällä, violettia ja MUSTAA! Ohhoh! Sitä odotellessa.

Tarkoitus on aloittaa ihan lähipäiv...lähiviikk...noh, lähitulevaisuudessa jouluaskartelut! :D Aloitan urakan vanhojen kirjojen sivuista tehdyistä kransseista. Niihin laitan keskikoristeeksi näitä kierrätysperiaatteella hommattuja silkkikukkasia. Kukkasten tilanne on tällä hetkellä pesun jäljiltä tämä. Ihan vielä ei näytä valmiilta. :D

Vauhtiin kun pääsee, niin nämä kranssit syntyvät nopeasti ja helposti. Sitten löytyisi aineksia myös suodatinpussikransseihin, joihin tulee vielä valotkin. Ne onkin sitten jo hitaampia vääntää, mutta totutulla liukuhihnatyöskentelyllä sekin onnistuu hyvin. Aloitus on aina vaikeinta, se vaatii oikean inspiraation ja fiiliksen.

Vanhoja kirjoja sain viime vuonna naapurin kuolinpesästä... Oltiin juuri lähtemässä pihasta autolla pois, kun havaitsin roskisalueella tapahtuvaa lähes rikollista toimintaa! Joku mies oli heittämässä vanhoja kirjoja roskikseen!! No huusin salamana kuskilleni "stop" ja lähdin kiitämään kohti roskiksia ja katsomaan näkivätkö myöhäisnuoret silmäni oikein. Ja kyllä. Siellä oli minulle tuntematon mies viskomassa kirjoja molokkiin. Kysyin, että olisiko mahdollista saada kirjoista edes pieni osa itselleni ja kerroin samalla mitä niistä aion tehdä. Mies pyysi minut mukaansa asunnolle, jossa oli tyhjennys käynnissä ja sain valita IKEAn kassillisen mieleisiäni teoksia mukaani. Hän oli asunnossa asuneen vanhuksen poika. Tein silloin lähes parikymmentä kranssia ja kaikki menivät joko lahjaksi tai joulumyyjäisissä asiakkaille. Vein myös yhden kranssin naapuriin kiitokseksi kirjoista ja he olivat tästä eleestä hyvin otettuja. Saivat muiston vanhemmastaan uudistetussa muodossa. Tässä yksi malli näistä kirjansivukransseista.

Ajatus on jo niin pitkällä, että iiiiiiiihan kohta mä aloitan tämän urakkani. ;)

Katsastajanainen ja hylätyt vehkeet

Leppoisa katsastusputki naapurikunnan katsastuskonttorilla katkesi kerta heitolla, kun katsastusmies olikin yllättäen katsastusNAINEN! :D Olen käyttänyt naapurikunnan katsastuspalveluita jo vuosikaudet, kun mielikuva oman kaupungin katsastusasemasta on jäänyt melko negatiiviseksi. Ja hintakin on ollut naapurissa halvempi. Ainahan se jännittää viedä rakasta 90-luvulla syntynyttä kyydittäjää katsastukseen, mutta tähän mennessä (koputan samalla puuta) ollaan selvitty vain pienillä laitoilla, ja rahapussikaan ei ole näistä remonteista ihan järjettömästi keventynyt. Tällä kertaa tunsin luissani, että saattaapi olla vanha kumppani jo hieman enemmän huollon tarpeessa ja sillä asenteella katsastukseen meninkin, että eihän se missään tapauksessa läpäise vuosittaista tarkistusta. En vain odottanut listan olevan niin pitkä...

Leppoisa fiilinki oli tipo tiessään, kun huomasin, että autoa lähtee kurittamaan - eikun katsastamaan nainen! Ja nyt täytyy sanoa, että olen tasa-arvon kannattaja ja myös sitä mieltä, että ei ole erikseen naisten ja miesten töitä, vaan KAIKKI hommat sujuu sukupuoleen tuijottamatta. Mutta koska olen itsekin nainen, tiesin välittömästi, että autovanhus joutuu sellaiseen syyniin, että oksat pois! Naiset ovat tarkkoja. Ja nimenomaan tällaisen alan nainen, joka todennäköisesti oli vielä kohtuu uusi työntekijä, on suorastaan pilkunviilaaja! Olisin itsekin. Ja niinpä alkoi kädet hermostuneesti puristua nyrkkiin aina niinä aikoina, kun en pureksinut kynsiäni tai naputtanut pöytää. En mennyt edes kyytiin katsomaan, mitä autolleni tehdään, vaikka aina olen ollut pelkääjän paikalla tutkailemassa katsastustoimitusta. Menin lähemmäksi vasta silloin, kun menopelini oli nostettu lähemmäksi hallin kattoa. Katsastajanainen selosti kivasti koko ajan ja hyvin positiivisella otteella, vaikka vikoja alkoikin löytymään vähän sieltä sun täältä. Naisilla on jännä tapa kertoa asiat positiivisen kautta, ettei kuulijalle tulisi paha mieli. Mutta koska olen itsekin nainen, niin lauseet hänen suustaan alkoivat kovasti kuulostaa vittuilulta! (Anteeksi roisi kielenkäyttöni, kiroilen välillä vähän liikaakin) Mies tällaista ei ehkä olisi huomannut, Tai en tiedä, koska en ole mies. Mutta tosiaan loppulauselma ja yhteenveto oli tämä: "Pientä puuhastelua (kirjaimellisesti tätä sanaa käytettiin) tämä vaatii, mutta kyllä tää vielä tosi hyvä auto on." Jep. Vittuilua ihan selvästi. Tässä vaiheessa kun rakkaimmasta peltikasastani (johon on syntynyt vuosien mittaan älyttömän suuri kiintymyssuhde) on silmieni edessä kaiveltu ruostehaavat väkivalloin auki, mitattu jarrulevyt tönärillä (=työntömitta), tsekattu kesärenkaiden urat siihen tarkoitetulla työkalulla millintarkasti ja kirjoitettu katsastustodistukseen kuuden eri hylätyn huomion lisäksi korjausKEHOITUKSIIN, että parkkivalo ei pala ja oikealla takana oleva HEILAHDUKSENVAIMENNIN vuotaa, niin alkoi kyllä pahasti kiristymään hermot. Se on, jumalauta, takaiskari!!!! Tässä samalla tietysti pääni raksutti vielä samalla lisääntyvää rahanmenoa kohta kerrallaan, eikä se auttanut ollenkaan siihen, että olisin ainakaan rauhoittunut. Kiroillen lähdin kiitämään lähes jarruttomalla kaarallani kohti viikonlopun rientoja! Alkon kautta! :D

Nyt auto onkin sitten luottokorjaajallani, enkä tiedä, koska saan sen takaisin ja millaisen laskun kera. Mutta tuleepa auto kerralla kuntoon. Eihän tälle nyt mitään mahda. Olen siis jo päässyt koettelemuksesta ihan hyvin yli ja jo hymyilenkin tapahtuneelle. Onhan mulla kohta taas ahterini alla entistä ehompi auto. <3 Jos en tällä hetkellä olisi unelmatyössäni, saattaisin vähän olla kiinnostunut katsastajanaisen työstä. Eihän sitä koskaan tiedä... ;)

Koskas niitä vauvoja tulee?

Mikähän siinä on, kun kihlautuu, niin sekä lähipiirin että melkein tuntemattomat ihmiset alkaa hössöttämään vauvanhankinnasta? Onko Suomi siis todellakin näin takapajula, vaikka kehitys on kehittynyt valtavin harppauksin jopa viimeisen kymmenenkin vuoden aikana? Edelleenkin sitä "normaalia elämää" kuvastaa näköjään nainen ja mies, liuta lapsia sekä vielä päälle mieluiten omakotitalo ja pari koiraa tai kissaa. Niin ja farmariauto, johon ne muksut mahtuvat. Sitten on kaikki hyvin eikä kukaan tuomitse...

Viimeksi tänään kuulin aamulla lauseen eräältä yhteistyökumppanilta: "Sitten KUN hommaat lapsia, kasvata ne niin, ettei niistä tule näsäviisaita." Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen neuvo syntymättömälle lapselleni. Oma äitinikin pullauttaa joskus vahingossa näitä sammakoita suustaan, mutta onneksi nykyään harvemmin. Tosin häneltä lapsiasioita tiedustelevat mitä oudoimmat ihmiset. Yksi näistä oli ukkoni edellisestä työpaikasta joku mamma, ketä hän ei edes muista... Ihan sillai pikkusen pistää ärsyttään tää meininki! Nykyään kun on paljon sellaisiakin ihmisiä, joille lasten saaminen on fysiologisesti mahdotonta. Voisin kuvitella, että heille nämä kyselyt ovat aikamoisen rankkoja. Moniko sanoo puolitutulle syyn, jos se on esimerkiksi puutteet tai viat synnytyselismistössä? Tämä olisi kyllä hyvä konsti vähän näpäyttää ajattelemattomia kyselijöitä. Saadessaan vauvauteluihin vastauksen "Sori, mutta mieheltäni leikattiin syövän vuoksi kivekset" tai "Olen syntynyt ilman kohtua" tai sitten vaan hervotonta itkunsekaista selostusta, ettei voi saada lapsia, luulisi, että kyselijäkin hieman alkaisi miettiä. Tai sitten ei. Jotkut vaan todellakin on niin idiootteja. Tai jospa joku nyt ei kerta kaikkiaan vaan halua tehdä lapsia ollenkaan, niin uskaltaako sellaista edes kuiskata? Saati sanoa ääneen. Outoa sinänsä, kun nykyihmisellä on kuitenkin melko vapaat kädet valita, miten toimii elämässään, niin omavalintainen lapsettomuus ei kuulu siihen. 

Lähinnä huvitti tässä taannoin, kun otsikoihin ilmestyi se, että Suomessa syntyvyys on lähtenyt laskuun. Kumma kyllä koko maailman syntyvyyslukemat senkun pursuilevat ja jossain vaiheessa siitä tulee nykyistäkin katastrofaalisempi ongelma. Sitten täällä pienen pienessä Suomessa itketään, kun vauvoja ei tulekaan samaan tahtiin kuin vanhusväestöä karsiintuu luonnollisin keinoin. Ja nämä itkijät ovat pääsääntöisesti yli 50-vuotiaita, joilta suuremmalta osalta (naisista) on jo lapsentekomahdollisuudet auttamattomasti ohi. MIKSI Suomeen halutaan lisää ihmisiä? Eikö viisi miljoonaa riitä? Ei se väkimäärä nyt ihan sadassa vuodessa ole loppumassa. Olihan tästä se YLE:n lisääntymisiltakin, jossa asiasta keskustelivat kovan luokan asiantuntijat...muahahahaaa. Keskustelu painottui sille suunnalle, että ongelmana on löytää sopiva kumppani, jonka kanssa lisääntyä. En voinut katsoa ohjelmaa kokonaan, sillä mielenterveys oli alusta lähtien koetuksella. Sinne sai lähettää hästägillä kommentteja, jotka pyörivät ruudussa. Viimeinen kommentti, jonka näin, oli suurinpiirtein näin: Nykynuoret haluavat tehdä kaikkea muuta "mielenkiintoista", kuin hommata lapsia häiritsemään elämäänsä. Mielenkiintoinen oli siis lainausmerkeissä. Ilmeisesti tämäkin kommentaattori tiesi muiden ihmisten kuviot paremmin, koska "tiesi", että eihän mitään mielenkiintoisempaa tekemistä voi olla kuin nurkissa rääkyvät lapset! Yleinen mielipide tuntuu olevan siis edelleenkin se, että jos elät parisuhteessa, vauvoja on hankittava tai olet kummajainen. Tätä ajatusta en henkilökohtaisesti pysty ymmärtämään ollenkaan. 

Ja ei, tässä ei ole kyse lapsivihasta, vaan aikuisvihasta! :D Sanan-, ajatuksen- ja tekemisen vapaus ei ihan kohtaa elämän kaikilla osa-alueilla. Tähän voisi liittää oikeasti ihan jopa rasistisia piirteitä. Sivistysvaltio Suomi, sanovat. Oliskohan noin?

Ja kun tässä nyt ihan vauhtiin päästään, niin antaa mennä täydellä höökällä! :D Olen jo pitkään ollut sillä kannalla, että voisi lanseerata sellaisen "ihmisentekoajokortin". Vähän niin kuin adoptioprosessi normaaliin lisääntymiseen. Jos olet paatunut narkkari, alkoholisti, vankilaan tuomittu murhaaja tai kaikki muut lapsesi on jo huostaanotettu, heikentää se mahdollisuuksiasi tehdä lisää lapsia. Okei okei, tämähän loukkaa ihmisoikeuksia ja yksilönvapautta, mutta kuvitekaas, kuinka priimoja perheitä Suomessa olisi sadan vuoden päästä, kun ihmisentekoajokortti olisi otettu käyttöön! :D Vähän rankempaa huumoria ja ehkä myös hieman arjalaisia piirteitä, mutta ajatuksen tasolla hyvinkin mielenkiintoista, ei "mielenkiintoista". Mutta kylläpä heti helpotti, kun sain ajatukseni paper...siis ruudulle. 

Viettäkäähän viikonloppunne ihan miten haluatte, tehden lapsia tai tekemättä! :)

Iloa ja energiaa

Viikko on alkanut jopa epäilyttävän mukavasti. Pessimisti odottelisi varmaan seuraavaksi jotain pahaa, mutta koska en ainakaan myönnä olevani sellainen, niin ihmettelen vain ääneen tätä mukavuuden olotilaa ja nautin siitä. Joskus näköjään kaikki menee ihan putkeen! Pitkästä aikaa posti toi kerralla monta kivaa kuorta - niiden laskujen lisäksi tietenkin - ja yksi niistä on jopa vielä avaamatta. Se aukenee vasta, kun ukkokin on paikalla :D Ihan nyt vaan sen takia, että kuoressa lukee molempien nimi... Kesällä kun kävi niin ihanasti, että mentiin kihloihin ja nyt tämä tieto on näköjään tavoittanut kaukaisimmatkin ja sellaiset kaverit, joita syystä tai toisesta ei näe kovin usein. Tunnistin kuitenkin käsialan ja nokkelana tyttönä päättelin, mihin tämä kuori saattaa liittyä. ;) Se on vielä kivan paksukin! Ei siis "pelkkä" kortti. Utelias kun olen, niin kyllähän sitä jo hypistelin käsissäni moneen otteeseen. Ja kyllähän kotiin kannettu posti ystävältä ilahduttaa aina vähän enemmän kuin esimerkiksi tekstari tai sähköposti. Toinen mukava posti oli työhön liittyvä: Ilmoitus työkokemuslisästä! Olen ollut jo niin kauan saman puljun leivissä, että joku viisas taho on katsonut asiakseen palkita siitä hyvästä! Ei hullumpaa, vaikka summasta ei puhuttukaan mitään. Näin se ihminen saadaan tuntemaan itsensä tärkeäksi. Vaikka palkankorotus olisi vaikka vaan vitosen, niin onhan se jo enemmän! Voin siis joka kuukausi ostaa työkokemuslisäläisen pullakahvit, eikä talous romahda siihen! Mahtavaa! :D

Olen aina mielelläni muistanut läheisiäni joko kortein tai lahjoin. Vuosikaudet mulla on ollut varastossa hätävaralahjoja sekä nivaska erilaisia postikortteja, ja niinhän ne on jo ensimmäiset joululahjatkin ostettuna. Olen ihan avoimesti tarjoushaukka, vaikka en tarjousten perässä varsinaisesti juoksekaan, vaan tartun tarjoukseen silloin, kun se kohdalle osuu. Tänään osui ja kunnolla! Mietin parhaillaankin, että pitäiskö käydä hamstraamassa jopa vähän lisää. ;) Oon matemaattisesti todella lahjaton, mutta jos kympin tuotteen saa viidelläkymmenellä sentillä, se on jo halpaa! Liuta kummilapsia ja ystävien lapsia saa taas odotella paketteja. Koitan pitää näppini kuitenkin sen verran kurissa, että mitään järjetöntä krääsää en ostelisi ja osaan ominkin käsin tehdä - ainakin omasta mielestä - jotain kivoja lahjoja. Kaikkea ei siis aina tarvitse ostaa.

Kaiken muun mukavan lisäksi viikko alkoi vaihtelulla ja erittäin mielenkiintoisella ja antoisalla koulutuksella. Aiheena mielenterveys, tai oikeastaan mielen hyvinvointi. Mielenterveys-sana kun saattaa vielä nykyäänkin saada negatiivisen sävyn. Sain todella käytännöllisiä, konkreettisia työkaluja työhöni sekä hyvää materiaalia käytettäväksi ja kaiken lisäksi myös erittäin hyviä vinkkejä omaan hyvinvointiin. Koulutuksen jäljiltä olen suorastaan voimaantunut, ellen jopa valaistunut! En melkein malta odottaa, että pääsen toteuttaamaan aiheeseen liittyviä harjoitteita töissä! Lisään tähän postaukseen vielä muutaman itse ottamani "voimauttavan valokuvan". Ainakin ne miellyttävät omaa silmääni. :)

Iloista ja energistä viikkoa sullekin!