Metsäseikkailu

Loppiaisviikonloppuna päätettiin miehen kanssa pitkästä aikaa lähteä geokätköilemään. Suhteen alkuaikoina sitä tuli harrastettua enemmänkin, nykyään sitten vähän vähemmän. Ja koska syksykin meni miten meni, ei aikaa piisannut tälle harrastukselle. Nyt kuitenkin koitti sopiva aika ja kelikin oli kohdillaan, vajaa 10 cm lunta ja pikku pakkanen. Koitettiin etsiä maastoltaan helpohkoja, talvilöydettäviä kätköjä. Ja minähän otin tietenkin järkkärin mukaan, koska näillä reissuilla löytyy yleensä aina kaikkea kivaa kuvaamisen arvoista. Mutta mutta... metsässä rämpiminen kalliin kameran kanssa ei olekaan ihan niin rentouttavaa kuin voisi kuvitella.

Ensimmäiselle kätkölle startatessa päätin suosiolla jättää kameran autoon, sillä tarvottavaa oli melkoisesti ja maasto oli hakkuualuetta ja metsää, joten kömpelönä ihmisenä saatan kaatuilla puun oksiin ja juurakoihin ja kantoihin ja kuoppiin ja lähes mihin tahansa. :D Onhan minulla kuitenkin aina kännykkäkamera matkassa, joten sillä saa taltioitua pakolliset kuvauskohteet ihan hyvin. Tarkoitus oli myös testata tällä reissulla joulupukin (murusen) tuomia Viking-merkkisiä talvikenkiä "ääriolosuhteissa". Tokihan niillä olin jo tallustellut kaupungissa, mutta metsätestaus (vai -tetsaus :D) puuttui. Heti alussa päästiin kävelemään metsäautotietä ja taival vaikutti helpolta. Lumen alla olikin yllättäen jäätä, eikä paraskaan talvikenkä ilman piikkejä pysyisi siinä lipsumatta. Ja tämähän nosti ärsytyskynnystä välittömästi. Slipeti slips ja läheltäpitikaatumisia alkoi tulla jatkuvasti ja se ei tee rämpimisestä mitenkään mielekästä. No mutta, ei sentään luovutettu vaan jatkettiin kirosanojen silloin tällöin raikuessa pitkin korpea. :D Ja miltei välittömästi löytyi kuvattavaa; jäniksen jälkiä, kääpäinen puolikas kelo, luminen maisema... Lopulta päästiin geokätkön äärelle ja sehän sijaitsi mielenkiintoisessa paikassa, vanhassa kaivoksessa, josta oli enää jäljellä vain lampi. Ja sekin oli tietenkin nyt jäässä. Saattaisi olla mielenkiintoisemman näköinen kesäaikaan tämä kohde. Mutta kyseessä oli multikätkö, eli kätköön liittyi pari lisäpistettä ja tehtävää ja sitten vasta löytyi kätkön loppupiste. Ja kyseisen kätköntekijän toteutus oli jälleen kerran mielenkiintoinen, samoin kuin paikkakin. Lisäbonuksena paikalla oli varsin erikoinen kuusi, jonka koordinaatit oli mainittu kätkön lisäksi. Enpä ole sellaiseen aiemmin törmännyt, liekö syynä ollut alueella leijuva radioaktiivinen säteily vai mikä... Joka tapauksessa, kyllä vähän harmitti, että kunnon kamera oli siellä autossa.

Ylempänä normaali kuusi, alempana hiukan erikoisempi kuusi...

Löytyi! :)

Tämän kätkön jälkeen lähdettiin seuraavalle, joka myöskin oli multikätkö. Ensin autolla seikkailtiin pitkin metsäteitä keskellä eimitään ja navigaattori koitti jallittaa meitä ihan kympillä. Lopulta kuitenkin päästiin perille ja edellisestä "viisastuneena" nappasin kameran ilman kantolaukkua mukaan. Ajattelin, että kaipa se nyt tässä kaulalla roikkuu ja pysyy ehjänä... No heti kättelyssä kätkölle olikin kohtalaisen jyrkkä kallionousu ja kallio oli mukavasti lumen peitossa, mutta joissain kohdin näkyi ihan selkeästi sitä komeastimuodostunutta jäätä, mitä näkee talvisin. Mutta koska sitä lunta oli melkein joka paikassa, liukastumisen vaara oli jälleen läsnä. Joten mies edellä varmistaen reittiä piilotin kameran takkini alle ja otin kunnon neliraaja-asennon, jolla lähdin kipuamaan rinnettä ylös. Se meni yllättävän hyvin, kunnes viimeisellä nousulla piponi oli laskeutunut silmien eteen ja kamera painoi huonosti rintaani vasten ja alkoi olla hikikin... :D Pääsin kuitenkin ylös ja pystyasentoon, kunnes vastassa oli heikköjäinen lähde ja järjetön risukko, jonka läpi painettiin ja siinä vaiheessa sain niskaani aimo annoksen lunta puiden oksista. Heti ryteikön jälkeen piti tarkistaa kameran kunto, ettei se vaan saanut lunta/vettä päällensä. Onneksi ei pahemmin. Viimein pääsimme kätkön yhdelle pisteelle, missä piti laskea mitä mielenkiinnottomampia juttuja, kuten kuusien ja "valtaistuinten" (vanha kulunut puutuoli kallioleikkauksen välissä) määrää ja ottaa nämä lukemat talteen viimeistä pistettä varten. Mies hoiti laskennalliset asiat ja minä tähtäilin sillä välin maisemia kameran linssin läpi. Sitten matka jatkui kohti kätkön loppupistettä. Tai meinasi jatkua. Tullessa kivuttu kallionseinämärinne näytti ylhäältä käsin ihan tolkuttoman jyrkältä ja sitten alkoi meikäläisen kiukuttelu. :D En meinannut millään päästä korkeuksista alas ja hain jo uutta kohdettakin laskeutumiseen. Kaukaa katsellen eräs paikka näytti ihan hyvältä, mutta lähempää sekin oli ihan älyttömän jyrkkä ja jäisen oloinen. Koko ajan mielessä pyöri ajatus, että tulee vähän helkutin kallis reissu, jos kameralle sattuu jotain. Itsellähän ei niin väliä, mutta kamera! :D Ja sitä paitsi hämäräkin alkoi jo tässä vaiheessa laskeutua päällemme. Jonkun ajan vinkumisen, valittamisen, pelon ja märmättämisen jälkeen otin jälleen tutun neliraaja-asennon ja aloin laskeutua ahteri edellä kohti maata. Käännyin kuitenkin toisin päin, koska pelkäsin kaatuvani mahalleni ja silloin kamerasta tuskin olisi enää off-nappiakaan jäljellä! Miehen mentyä taas edellä, selvisi, että loppumäki onkin melkeinpä jäätä ja silloin lapsi minussa nosti päätään ja keksin konstin päästä suht nopeasti alas: Persliukumalla! :D Muutama kivenmötti osui matkalla ahteriini, mutta pääsinpä turvallisesti alas! Eikä vaatteetkaan hajonneet! Jeij! :D Helpotus lankesi päälleni ja iloisuus siitä, että loppupisteen piti olla ihan lähellä. Ja olihan se, mutta mies luki navigaattoria ja tämän vuoksi harhailtiin taas yksi lenkki älyttömässä ryteikössä! Ja kyllähän hän sai siitä kuulla... ;) Lopulta olimme loppupisteellä ja aiemmin kerätyt laskelmat mukana saimme kätkössä olleen numerolukon auki.

Kotiin päästyämme syötiin ja olo oli varsin virkistynyt, vaikkakin hieman väsähtänyt. Kyllä toi ulkoilma vaan tekee hyvää ihmiselle! Jäniskin sen tietää! Tarviikin mennä taas lähiaikoina harrastamaan! :)