Kelo

💚 Koko vuoden saldo mun lempipuustani.

Maaliskuun maisemia

Mun kevät on kääntynyt siihen suuntaan, että saatan jopa sittenkin selvitä tästä! :D Mitä nyt tällä hetkellä on päällä älytön räkätauti, mutta kaipa se ajan kanssa ohi menee... Tässä mun maaliskuun muisteloita kuvina:

Mikä vuodenaika nyt on?

Kevättä pukkaa. Eikun ei pukkaakaan. Vettä sataa. Eiku aurinko paistaa ja on viistoista astetta pakkasta. Nurmikko näkyy. Eiku lunta sataakin vaakatasossa kymmenen senttiä. Kevättakki päälle, tänään on tosi lämmin. Huomenna talvitakki takaisin niskaan ja palellen liikenteeseen. Lumi suli, maa on märkä. Eiku nythän se taas jäätyi ja porukka liukastelee itsensä sairaalan leikkausjonoihin. On valoisaa - tosi valoisaa, kun aurinko näyttäytyy ja sitten kuitenkin vielä ihan pimeää. Mikä tää vuodenaika oikein on??? Ei tää oo vielä kevät, mutta ei oikein enää talvikaan. Ja joka juukelin vuosi mä oon tähän aikaan väsynyt, jopa alakuloinen, aurinkoisista päivistä ärsyyntynyt, vaikka kaikki ympärillä hehkuttaa ihanaa valoa! Mä haluisin hautautua johonkin luolaan, jossa olis hämärää ja turvallista. Toi aurinko paljastaa kaiken! Ainakin kämpän pölykerrokset, joita ei oo huomannut moneen kuukauteen. Ja sen, että vaikka niitä pölyjä pyyhkii, ne ilmestyy päivässä takaisin!!! Kaiken lisäksi mua sattuu silmiin, kun aurinko paistaa, enkä ikinä muista ottaa aurinkolaseja mukaan, koska ne tavallaan kuuluu vaan kesään. Tai siis ainakin niin minä sen miellän. Ja kesää tässä odotellaankin kuin kuuta nousevaa. Silloin saa aurinko paistaa ja olla lämmin. Silloin ei näy lunta joka paikassa eikä jäätä löydy kuin pakastelokerosta. Ja kevätkin - silloin huhti-toukokuussa on ihan inhimillistä aikaa, mutta tämän hetkinen vuodenaika on todella outo! Ja ärsyttävä. Jos voisin, muuttaisin helmi-maaliskuuksi ulkomaille!



Aamuhämärässä - missä vaiheessa se pimeys loppui, en edes huomannut - on kyllä kaunista. Varsinkin, jos bongaa kuunsirpin taivaalta.

Kesää odotellessa :)

Sumussa

Tän postauksen saa kertoa kuvat :)

Sellainen sumu <3

Odottelua ja odottelua

Miks jonkun asian odottaminen on tosi kivaa ja jonkun toisen taas ei? Esimerkiksi seuraavaksi odotan maaliskuussa Tampere-talossa olevaa keikkaa, jossa esiintyy 69 Eyes ja RECKLESS LOVE!!! <3 :)

Reckless Love on ollut mun aikuisiän hulluttelubändi. Mä ihastuin siihen välittömästi nähtyäni ja kuultuani Beautiful Bomb-musavideon joskus vuosien 2009-2010 välillä. Ja seuraava biisi Romance sulatti jalat alta! Oli sekä iloa korville että silmille! Tässä teillekin:

https://www.youtube.com/watch?v=zxpELoYyIkY

Myös parhain ystäväni ihastui bändiin ja niinhän me ollaan kierretty Reckless Loven keikkoja aina Joensuusta Itämerelle asti! ;) Nyt hetkeen ei ollakaan päästy nauttimaan heistä, kun on ollut sekä aika kortilla että se fakta, että Reckless Love ei ole tarpeeksi lähellä esiintynyt. Ei tässä iässä nyt sentään ihan maailman joka kolkkaan viitsi raahautua parhaankaan bändin perässä. ;) Mutta nyt on tulossa melkoisissa puitteissa järjestetty keikka. Mennään miehen kanssa fiilistelemään, hän ehkä enemmän sitä 69 Eyesia... Tai mistä sen tietää, jos vaikka on salafani, mutta ei myönnä! :D

Unelmieni täyttymys oli muutama vuosi takaperin, kun järjestin paikkakunnallamme nuorten koulujenaloitustapahtumaa. Sain pomoltani luvan hankkia Reckless Loven sinne esiintymään!!! En voi edes sanoin kuvailla, miten huikea fiilis se oli! Ja tapahtuman hoidin ihan ammattilaisen elkein, mutta sitten kun työkaverit olivatkin järjestäneet mulle yllätyksen ja jouduin - tai siis pääsin - keikan jälkeen lavalle, niin mähän olin sekaisin kuin seinäkello! :D En edes muista koko lavalla olosta muuta kuin, että kommentoin jotain hassua autostani ja bändin pojat naureskelivat oudoille jutuilleni. :D Heti tämän jälkeen muutuin taas hysteerisesti kirkuvan ja sekoilevan fanin ominaisuudesta tapahtuman vastaavaksi ja loppu meni taas vallan mainiosti. Ihme vaikutus heillä on, vaikka olen kuvitellut olevani suhteellisen aikuismainen ihminen - aina silloin kun haluan. ;) Mutta siellä lavalla en pystynyt. :D

Joo. Toinen odottaminen tapahtui eilen liikennevaloissa. Ja se oli sitä vähemmän kivaa odottamista... Kaupungissamme on väkimäärään ja kaikkeen muuhunkin nähden aivan liikaa liikennevaloja ja useimmiten ne eivät toimi autoilijan kannalta suotuisasti. Mies niistä useimmiten vaahtoaa (ainoa asia, mistä niinkin rauhallinen ihminen joskus hermostuu). Mutta kylläpä kiristeli kiireisen hermoja kun noin tusinasta liikennevaloja jouduin pysähtymään kymmeniin!!! Eikä tällä kertaa voi edes syyttää muuta liikennettä, koska ruuhka oli siitä kaukana. Jostain syystä ne helevetin valot ei vaan palanu vihreenä kuin pari sekuntia kerrallaan ja kaupungin läpi ajaminen oli yhtä nylkyttämistä! Olin koko aamun ollut taas kärräämässä vanhempia ympäriinsä, labraan, apteekkiin ja kauppaan, ja näissäkin ODOTTELU oli vahvana teemana. Siellä liikennevaloissa odottelu alkoi sitten tursuamaan korvista ja kiroilin ratin takana ääneen! Sillä on sen verran rentouttava vaikutus, että ei tarvi sit kaasujalan kanssa kikkailla idioottimaisesti kun vähän purkaa lastiaan ärräpäillä! ;)

Mutta sitähän se ihmisen elämä on. Aina odotellaan jotakin. Nyt odotan postin tuomaa lappua nettikaupasta ja vähän jo viikonloppuakin ja ja ja... Odottelemisiin! :)

Metsäseikkailu

Loppiaisviikonloppuna päätettiin miehen kanssa pitkästä aikaa lähteä geokätköilemään. Suhteen alkuaikoina sitä tuli harrastettua enemmänkin, nykyään sitten vähän vähemmän. Ja koska syksykin meni miten meni, ei aikaa piisannut tälle harrastukselle. Nyt kuitenkin koitti sopiva aika ja kelikin oli kohdillaan, vajaa 10 cm lunta ja pikku pakkanen. Koitettiin etsiä maastoltaan helpohkoja, talvilöydettäviä kätköjä. Ja minähän otin tietenkin järkkärin mukaan, koska näillä reissuilla löytyy yleensä aina kaikkea kivaa kuvaamisen arvoista. Mutta mutta... metsässä rämpiminen kalliin kameran kanssa ei olekaan ihan niin rentouttavaa kuin voisi kuvitella.

Ensimmäiselle kätkölle startatessa päätin suosiolla jättää kameran autoon, sillä tarvottavaa oli melkoisesti ja maasto oli hakkuualuetta ja metsää, joten kömpelönä ihmisenä saatan kaatuilla puun oksiin ja juurakoihin ja kantoihin ja kuoppiin ja lähes mihin tahansa. :D Onhan minulla kuitenkin aina kännykkäkamera matkassa, joten sillä saa taltioitua pakolliset kuvauskohteet ihan hyvin. Tarkoitus oli myös testata tällä reissulla joulupukin (murusen) tuomia Viking-merkkisiä talvikenkiä "ääriolosuhteissa". Tokihan niillä olin jo tallustellut kaupungissa, mutta metsätestaus (vai -tetsaus :D) puuttui. Heti alussa päästiin kävelemään metsäautotietä ja taival vaikutti helpolta. Lumen alla olikin yllättäen jäätä, eikä paraskaan talvikenkä ilman piikkejä pysyisi siinä lipsumatta. Ja tämähän nosti ärsytyskynnystä välittömästi. Slipeti slips ja läheltäpitikaatumisia alkoi tulla jatkuvasti ja se ei tee rämpimisestä mitenkään mielekästä. No mutta, ei sentään luovutettu vaan jatkettiin kirosanojen silloin tällöin raikuessa pitkin korpea. :D Ja miltei välittömästi löytyi kuvattavaa; jäniksen jälkiä, kääpäinen puolikas kelo, luminen maisema... Lopulta päästiin geokätkön äärelle ja sehän sijaitsi mielenkiintoisessa paikassa, vanhassa kaivoksessa, josta oli enää jäljellä vain lampi. Ja sekin oli tietenkin nyt jäässä. Saattaisi olla mielenkiintoisemman näköinen kesäaikaan tämä kohde. Mutta kyseessä oli multikätkö, eli kätköön liittyi pari lisäpistettä ja tehtävää ja sitten vasta löytyi kätkön loppupiste. Ja kyseisen kätköntekijän toteutus oli jälleen kerran mielenkiintoinen, samoin kuin paikkakin. Lisäbonuksena paikalla oli varsin erikoinen kuusi, jonka koordinaatit oli mainittu kätkön lisäksi. Enpä ole sellaiseen aiemmin törmännyt, liekö syynä ollut alueella leijuva radioaktiivinen säteily vai mikä... Joka tapauksessa, kyllä vähän harmitti, että kunnon kamera oli siellä autossa.

Ylempänä normaali kuusi, alempana hiukan erikoisempi kuusi...

Löytyi! :)

Tämän kätkön jälkeen lähdettiin seuraavalle, joka myöskin oli multikätkö. Ensin autolla seikkailtiin pitkin metsäteitä keskellä eimitään ja navigaattori koitti jallittaa meitä ihan kympillä. Lopulta kuitenkin päästiin perille ja edellisestä "viisastuneena" nappasin kameran ilman kantolaukkua mukaan. Ajattelin, että kaipa se nyt tässä kaulalla roikkuu ja pysyy ehjänä... No heti kättelyssä kätkölle olikin kohtalaisen jyrkkä kallionousu ja kallio oli mukavasti lumen peitossa, mutta joissain kohdin näkyi ihan selkeästi sitä komeastimuodostunutta jäätä, mitä näkee talvisin. Mutta koska sitä lunta oli melkein joka paikassa, liukastumisen vaara oli jälleen läsnä. Joten mies edellä varmistaen reittiä piilotin kameran takkini alle ja otin kunnon neliraaja-asennon, jolla lähdin kipuamaan rinnettä ylös. Se meni yllättävän hyvin, kunnes viimeisellä nousulla piponi oli laskeutunut silmien eteen ja kamera painoi huonosti rintaani vasten ja alkoi olla hikikin... :D Pääsin kuitenkin ylös ja pystyasentoon, kunnes vastassa oli heikköjäinen lähde ja järjetön risukko, jonka läpi painettiin ja siinä vaiheessa sain niskaani aimo annoksen lunta puiden oksista. Heti ryteikön jälkeen piti tarkistaa kameran kunto, ettei se vaan saanut lunta/vettä päällensä. Onneksi ei pahemmin. Viimein pääsimme kätkön yhdelle pisteelle, missä piti laskea mitä mielenkiinnottomampia juttuja, kuten kuusien ja "valtaistuinten" (vanha kulunut puutuoli kallioleikkauksen välissä) määrää ja ottaa nämä lukemat talteen viimeistä pistettä varten. Mies hoiti laskennalliset asiat ja minä tähtäilin sillä välin maisemia kameran linssin läpi. Sitten matka jatkui kohti kätkön loppupistettä. Tai meinasi jatkua. Tullessa kivuttu kallionseinämärinne näytti ylhäältä käsin ihan tolkuttoman jyrkältä ja sitten alkoi meikäläisen kiukuttelu. :D En meinannut millään päästä korkeuksista alas ja hain jo uutta kohdettakin laskeutumiseen. Kaukaa katsellen eräs paikka näytti ihan hyvältä, mutta lähempää sekin oli ihan älyttömän jyrkkä ja jäisen oloinen. Koko ajan mielessä pyöri ajatus, että tulee vähän helkutin kallis reissu, jos kameralle sattuu jotain. Itsellähän ei niin väliä, mutta kamera! :D Ja sitä paitsi hämäräkin alkoi jo tässä vaiheessa laskeutua päällemme. Jonkun ajan vinkumisen, valittamisen, pelon ja märmättämisen jälkeen otin jälleen tutun neliraaja-asennon ja aloin laskeutua ahteri edellä kohti maata. Käännyin kuitenkin toisin päin, koska pelkäsin kaatuvani mahalleni ja silloin kamerasta tuskin olisi enää off-nappiakaan jäljellä! Miehen mentyä taas edellä, selvisi, että loppumäki onkin melkeinpä jäätä ja silloin lapsi minussa nosti päätään ja keksin konstin päästä suht nopeasti alas: Persliukumalla! :D Muutama kivenmötti osui matkalla ahteriini, mutta pääsinpä turvallisesti alas! Eikä vaatteetkaan hajonneet! Jeij! :D Helpotus lankesi päälleni ja iloisuus siitä, että loppupisteen piti olla ihan lähellä. Ja olihan se, mutta mies luki navigaattoria ja tämän vuoksi harhailtiin taas yksi lenkki älyttömässä ryteikössä! Ja kyllähän hän sai siitä kuulla... ;) Lopulta olimme loppupisteellä ja aiemmin kerätyt laskelmat mukana saimme kätkössä olleen numerolukon auki.

Kotiin päästyämme syötiin ja olo oli varsin virkistynyt, vaikkakin hieman väsähtänyt. Kyllä toi ulkoilma vaan tekee hyvää ihmiselle! Jäniskin sen tietää! Tarviikin mennä taas lähiaikoina harrastamaan! :)

Sammakkoja ja haavahoitoa

Välillä sitä päästelee suustaan sellaisia kummallisuuksia, että ihan itseäänkin ihmetyttää! :D Pari päivää sitten suusta tuli kyllä sellainen lause, että enpä olis sellaista ikinä uskonut sanovani. Tai no, kysymyshän se oli, mutta se ei tässä varmaankaan ollut se pointti. Kysymys siis, jonka esitin mun muruselle kuului näin: "Voisitko sä käyttää äitiä sillä välin kaupassa, kun mä oon iskän kanssa suihkussa...?" :D :D Viimeisen parin sanan aikana alkoivat aivot tuutata punaisena, että tässä on nyt jotain väärin! :D Ja nyt seuraa selvitys, ettei mua luulla vielä enemmän oudoks kuin olenkaan!

Olen tässä viimeiset viitisen viikkoa käynyt hoitamassa isäni jalkahaavaa, ensin joka toinen päivä, sitten sairaalan kontrollikäynnin jälkeen joka kolmas päivä. Haava siis pitää suihkuttaa, jalat rasvata ja laittaa haavan päälle uusi haavatyyny sekä vielä varmistaa sen paikoillaan pysyminen tavallisella sideharsolla. Lisäksi päälle pujotellaan vielä aukinainen sukka. Näinä haavanhoitopäivinä isä käy myös perusteellisesti suihkussa. Ja se miksi minä hoidan haavaa, johtuu siitä, että olen kokenut ainoan lapsen kohtalon ja äitini pyörtyy, mikäli näkee haavan, niin näin sitä vaan on sitten toimittava. Mielelläni vanhempiani autan, sillä koko elämä ollaan menty tukien toisiamme ja nyt on enemmän minun vuoroni tukea heitä. Ja tokihan sitä välillä menee hermot, mutta se varmaan kuuluu asiaan. :D Kyllä vanhempani ymmärtävät, että välillä aika on niin kortilla, ettei meinaa kaikkea ehtiä, mutta tällä hetkellä asiat on priorisoitu niin, että haavahoito menee kaiken muun edelle. Ja piste. Ja koska äidillä ei ole ajokorttia, niin yleensä näillä reissuilla tulee tehtyä myös kaupassakäynnit. Noh, loppiaisena oli taas vuorossa haavanhoito ja koska tuo miekkonen oli tulossa mukaan, niin kysäisin häneltä tuon alussa mainitun kummallisen kysymyksen. Ja mikä parasta, hän suostui! :) Ihanaa, kun voi joskus pitää taukoa hikiseltä kauppareissulta, missä yleensä viimeistään pinna alkaa kiristymään... Näinhän oli käynyt myös miekkosen ja äidin kauppareissulla. :D Tai no, ei mieheltä mene ikinä hermot, mutta naureskellen hän totesi äidin ja kärryjen hävinneen kolmeen kertaan ja tauoton höpötys oli kaikunut kaikki muut ajat. :D

Viime viikolla isällä oli jälleen ollut kontrollikäynti sairaalassa ja hoitaja totesi samaa kuin minä (vaikka en hoitoalan ammattilainen olekaan), että haava näyttää jo hiukan paremmalta ja omaa ihoa alkaa näkyä paikoitellen. Nyt haavanhoitoon lisättiin suihkussa kevyt "rapsuttelu" karhealla pyyhkeellä, että haavasta irtoisi isoimmat katteet eli kuollut ihosolukko. Tämä vähän jännitti, koska en halua isääni satuttaa, mutta pakkohan ohjeiden mukaan on toimia. Onneksi ilmeisesti vesi lievensi kipua haavassa, eikä iskä ainakaan myöntänyt että häntä olisi sattunut. Hyvähyvä. Hoito meni siis vallan mainiosti! Näillä ohjeilla sitten taas seuraavaan kontrollikäyntiin, joka on parin viikon päästä. Haavan paranemin on todella hidasta, mutta on tässä jo jotain edistystä havaittavissa. Esimerkiksi kyynärsauvat ovat jääneet kokonaan pois ja muutaman askeleen rappusissa isä otti jo normityyliin eikä askel kerrallaan. Auton rattiin tosin ei ole vielä mitään asiaa. Mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa.. :)

Vuoden alkua

Vuosi vaihtui, minä en! :D Uuden vuoden lupauksia ei oikein nykyään tule tehtyä, kun se on sitten olevinaan niin vaikeeta. Ja ainahan mä oon joka maanantai aloittamassa laihdutuskuurin (tai siis tervellisemmät elämäntavat...)muutenkin, joten se ei varsinaisesti liity uuteen vuoteen millään lailla. Poikkeusta ei siis tullut tähänkään vuoteen. Ainoastaan ilo ja onni ovat tavoitteena ja niihin liittyy mm. ystävät, perhe, terveys ja seikkailut.

Ainoa perinteinen asia uudessa vuodessa on uusi kalenteri. Olen vannoutunut paperisen kalenterin käyttäjä ja rrrakastan suunnitella aikaani jo pitkälle tulevaisuuteen, vaikka tykkään elää myös hetkessä. Onneksi nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois. Minulla on vain yksi kalenteri, johon sullon sekä työ- että omat asiani. Joskus olen koittanut kahden kalenterin taktiikkaa, mutta se jos mikä sekoittaa ihmisen ihan täysin. Kaikki tärkeä pitää olla yksissä kansissa, muuten en muista yhtään mitään. Ja auta armias, jos kalenteri hukkuu, silloin ollaan pulassa! Onneksi näin ei ole ainakaan vielä käynyt...Koputetaanpa puuta tähän väliin! Tässä vaiheessa vuotta (neljäntenä päivänä, hehe) mulla on jo kaikki kevään lomapäivät ja vapaapäivät anottuna, osa jopa jo hyväksytty! Sitten vasta ruvetaan tutkimaan työvuoroja. Olen huomannut, että tällä konstilla työjaksaminen on paljon parempaa, kun tietää koska seuraava hengähdystauko on tulossa. Ja vaikka edelleenkin rakastan työtäni valtavasti, kyllä se vaan "tässä iässä" on myönnettävä, että huilaus on hyvän työn tae! :D
On mulla työsähköpostissa sähköinen kalenterikin, mutta sitä tulee täytettyä kovin harvoin eikä siitä ole tullut rutiinia. Lisäksi sähköiset kalenterit ovat kovin tylsän värisiä ja muutenkin pelkistetyn näköisiä. Eikä niistä voi kumittaa lyijykynällä tehtyjä merkintöjä! Vaikka ei kaikki merkinnät mun kalenterissa olekaan tehty vain lyijykynällä, vaan osittain myös värikoodein. Esimerkiksi ihmisten synttärit, matkalaskuun menevät kilometrit ja päivittäiset työajat ovat eri väreillä. Näin pysyy paremmin kärryillä! Ja sainpahan merkata sinne jo kesän kohokohdatkin: Guns n' rosesin keikka ja Kreetan matka!!! <3 <3 <3 Kesälomastakin on jo alustava hahmotelma, mutta tarkennetaan sitä sitten vielä lähemmin. Ja kappas vaan, aika tammikuusta heinäkuuhun hurahtaa ihan silmissä! :D :D

Vietettiin ystäväni kanssa pitkästä aikaa kerrankin vähän pidemmän kaavan mukaan aikaa kuin viime aikoina on ehditty. Moiotatkokahviajookiitospälpälpälkiitosnähdääntaasmoi-tapaamisia on ollut vähän liikaakin viime aikoina, joten nyt oli kiva lähteä ihan rauhassa shoppailemaan ja syömään. Tosin aina kun me lähdetään johonkin, niin reissuun liittyy useimmiten paljon kaikkea muutakin kuin mitä alun perin suunniteltiin... Tällä kertaa se oli autoni rengas, joka puhkesi kesken takaisintulomatkan. Ehdittiin ajaa vajaa kilometri, kun ensin kommentoin, että tuntuupa tää auto jotenkin raskaalta ja sitten alkoi kuulua varsin kummallista ääntäkin ja eikun auto välittömästi tien sivuun ja ihmettelemään mikä rengas meni... Siinä vaiheessa sen jo arvas, että kumistahan tässä on kyse. Ja kyllä, lättyhän siellä oli repsikan puoleisessa etukulmassa. No eikun ihmettelemään, mistä saatais apua ja lähistöllä olikin Vianor, jonne soitin. Ensin mies luurin toisessa päässä oli hiukan nihkeä auttamaan, kun oli yksin töissä ja kaikkee, mutta lopulta suostui lähteä auttamaan neitoja hädässä. Siinä odotellessa eräs nainen kysäisi, että mikä hätänä ja kerrottiin, niin kuminpaikkausavuksi hänestä ei ollut. mutta mahdollista hinausapua kylläkin, jos köyttä löytyy. No ei löytynyt, mutta nainen kaasutteli jostain sitä hakemaan. Ajatuksena tietenkin, että auto saataisiin hieman turvallisempaan paikkaan. Ketään muita auttajia ei niistä maisemista löytynyt, vaikka varmaan lähes 70 autoo ehti ajaa tapahtumapaikan ohi. Hirveen uteliasta kansaa autoissa kuitenkin oli, kun tuijotettiin niin, että meinasi niskat pyörähtää ympäri! Hyvä te! Saitte varmasti mielenkiintoista kerrottavaa kotiin, kun naiset värjöttelivät lumisateessa auton väläytellessä hätävilkkuja. Plääh.

Lopulta Vianorin setä tuli hätiin ja rengas vaihtui vararenkaaseen melkoisella tahdilla. Ja myös köysinainen saapui siinä samassa, mutta huomasi että apua ollaan saatu. Kiitoksen ehdin heittämään naiselle, mutta olisin voinut kahvitkin tarjota vaivannäöstä, mutta se tilanne meni niin äkkiä ohi. Mikäli nainen jostain syystä lukee tätä ja tunnistaa itsensä, niin laitapa viestiä! :) 

En ollut itse vielä edes ehtinyt tutkia vararenkaani tilaa, sillä oletin, että rengas on altaassaan syväjäädytettynä, koska rengasallas kerää vettä, mutta automaattisesti ei tyhjene. Ja enhän minä ollut tyhjentänyt sitä syksyn jälkeen. Onneksi vettä ei ollut kuitenkaan kuin liru ja Vianorin voimamies sai vararenkaan irti paikoiltaan! :D Tämän jälkeen köröteltiin Vianor-sedän perässä liikkeelle, jossa todettiin kumin olevan jo kerran paikattu sisäkumilla (tässä vaiheessa muistelin, että siitä saattoi olla tosiaan jo pari vuotta ja silloin siitä oltiin sanottu, että tällä renkaalla ei välttämättä kauaa ajele...No ajelipa näinkin kauan! :D) eikä siitä saada enää toimivaa peliä. Liikkeessä ei sitten kuitenkaan ollut sopivaa rengasta, joten matka jatkui kotikaupunkiin kuutta kymppiä vararenkaan kera. Välillä päästeltiin bussipysäkeillä kiireisempää kansaa ohitse ja jatkettiin taas. Paikallinen Euromaster pelasti hätää kärsineet ja surkean tilalle löystyi loistava käytetty rengas ja se asennettiinkin suit sait auton alle! Ja halvalla! :D Shoppailuun olisi jäänyt vielä tämänkin jälkeen rahaa, mutta naisesta oli veto niin pois, että viimeisen lomapäivän ilottelua jatkettiin kotona sohvalla. Ja ensimmäiseen työpäivään valmistautuminen henkisesti alkoi... 

Mutta: Jos kommelluksiin joutuu, on se mukavinta ystävän kanssa! <3<3<3