Jouluisia askarteluja

Joulukortteja en ole vielä alkanut tekemään, mutta kransseja ja tuikkukippoja kylläkin! Nyt tuleekin enemmän kuvaa kuin kirjoitusta, mutta kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. ;)

Tässä suodatinpusseista tehdyt kranssit, joihin on laitettu valot:

Ahkerana "piltinsyöjänä" (Semperin mangopiltti rahkan kera on ehdottomasti paras! :D Toki muutkin vauvanmössöt kelpaavat...) lasipurkkeja kertyy nurkkiin ihan huomaamatta. Kaikkea muutakin lasipurkeista olen askarrellut, mutta nyt tein helppoja tuikkukippoja:

Viime vuonna naapurin kuolinpesästä saamani vanhat kirjat tuottavat iloa tänäkin vuonna. Kirjansivukransseissa käytän mieluusti myös "kierrätettyjä" silkkikukkia. Ystäviltä olen niitäkin saanut melkoisen satsin, joten kranssiaineet eivät ihan hetkessä lopu!

Näistä kransseista puuttuu vielä ripustamisnauha, mutta jokaiseen tulee vielä sellainen. Täytyy vain ensiksi löytää sopivia nauhoja jostakin.

Tässäpä nyt tällainen askartelupläjäys. Jatkossa taas lisää. Hauskaa viikonloppua! <3

Maanantai

Onko se totta, vai onko nuo maagiset maanantait omiaan erilaisille kommelluksille, epäonnistumisille, sähläyksille tai ylipäänsä aivotoiminnan vajauksille? Vai saadaanko me maanantaista hyvä tekosyy olla väsyneitä, hajamielisiä tai muuten vaan huonompia ihmisiä kuin muina päivinä? En tiedä, mutta olen kovasti koittanut taistella vastaan näitä pelottavia, ankaria ja epämiellyttäviä maanantaita. Aina se ei vaan onnistu.

Maanantaina heräsin herätyskellon ujellukseen väsyneenä ja olisin halunnut vielä jatkaa uniani, mutta ei auta, sanoi Uuno, kun oli töihin lähdössä. :D Hyvällä mielellä olin kuitenkin siitä, että olin koko viikonlopun ollut ajattelematta töitä. Näinhän ne vapaapäivät tietysti kuuluisi viettääkin. Mutta toisaalta vilkaisu kalenteriin jo sunnuntaina olisi auttanut valmistautumiseen hieman paremmin... Aloin heti ensi töikseni opettelemaan uutta tilitysohjelmaa, joka tehdään nykyään netissä eikä käsin ja siihen liittyi uuden opettelun lisäksi myös melkoisesti laskemista ja kaikenlaista muuta järjen toimintaa, joka ei ainakaan tänä maanantaina ollut parhaillaan. Lisäksi vilkaisu kalenteriin aiheutti seuraavanlaisen reaktion:

Olin täysin unohtanut erään kokouksen, joka oli naapuripitäjässä 30 kilometrin päässä puoliltapäivin. Noh, onneksi siihen oli vielä aikaa. Tai niinhän minä luulin. Yhdeksän kieppeillä kävin läpi sähköpostisumaa ja huomasin, että kyseisen kokouksen alkamisaika olikin muuttunut kymmeneen! No eikun miljoonat kolikot, setelit, tilityspussit, kassanauhat, kuitit ynnä muut lomakkeet pikavauhdilla kasaan ja pois työpöydältä, ja hirveetä kyytiä autolla kohti pohjoista! Siinä vaiheessa olotila oli jotakuinkin tällainen:

Onneksi lopulta pääsin turvallisesti ja ajoissa perille, eikä valmistautumattomuudestani ollut suurempaa haittaa kokouksessa. Tässä vaiheessa alkoi maha jo kurnia, koska aamupalakin oli jäänyt väliin, mutta kestin siihen asti kun ajelin taas takaisin toimistolle, missä mua odotti sulaneet mustikat ja pikapuuro. Ahmaisin ne pikaisesti huiviini ja aloin tekemään aamulla aloitettua tilityshommaa uudestaan ja sainkin lopulta tehtyä melkoisen turbolla kaikki rästityöt! Hyvä minä! Maanantai ei enää tuntunutkaan niin pahalta. :) 

Työpäivän jälkeen ajelin uudestaan samaiseen kaupunkiin kuin aamupäivällä, tällä kertaa äitini kanssa. Kävimme katsomassa isääni, joka makailee siellä sairaalassa jalkaleikkauksen jäljiltä. Isä oli pirteä ja hyvinvoiva, joten maanantai alkoi näyttää entistä paremmalta. Kaikesta maanantaimeiningistä hivenen uuvahtaneena, otin sohvalta loppuillaksi tällaisen asennon:

Nytpä vain odottelen innolla seuraavia maanantaita ja alan tutkia, onko se maanantain vika, jos asiat menee pieleen. :D Kivaa viikkoa!

Naisten juttuja

Hiphei!

Kyllä gynekologilla käynti on aina yhtä mukavaa... Siitä olikin näköjän jo yli kymmenen vuotta, kun olen viimeksi tällä kyseisellä "pihtorilla" käynyt. Tässä välissä kunnallinen terveydenhuolto on hoitanut nämä asiat.

Olin varannut ajan klo 10.40 ja ajattelin, että ehtisin iltavuoroon kahdeksitoista vallan mainiosti, vaikka tämä kyseinen paikka onkin kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Maaseudun rauhassa oleva omakotitalo, jossa on gynekologin lisäksi muutakin toimintaa kuten turvesaunaa ja taidetta! :D Kyllähän siinä samalla on hyvä hoitaa kehon joka sopukka kuntoon. ;) Ainoa miinus on ollut se, että toimenpidehuoneen ikkunassa ei ollut ollut verhoja. Eikä muuten ollut vieläkään! Olen aikoinani nuorena tyttönä katsellut sitkeästi kattoon tutkimuspedillä, koska ikkunan takana heilui pari puskamittaria - enkä puhu siis pervoista tällä kertaa, vaan ihan kirjaimellisesti pensaanmittaajamiehistä! :D Se oli kyllä melkoisen koominen tilanne.

Koska olen se tunnollinen ja aina mieluummin hyvissä ajoin kuin myöhässä, niin tälläkin kertaa olin paikalla jo kymmenen minuuttia etukäteen. Hoitohuoneessa oli yksi ihminen ja odotustilassa toinen, jonka ajattelin tulleen TOSI aikaisin, koska olihan mun aika tulossa ihan justiinsa. Tai niin mä luulin. Kunnes sitten selvisi, että pihtori on myöhässä melkein puoli tuntia. Tässä vaiheessa verenpaineeni otti suunnan kohti korkeuksia ja kirosin mielessäni, koska kyse ei ole mistään halvasta käynnistä, niin eikö silloin voisi vaatia, että pidettäisiin aikatauluista kiinni?!! Lopulta paikalle tuli kaksi vanhempaa naista ja heidän aikansa oli buukattu päällekkäin. Luulisi, että niillä liksoilla saisi toimivat ajanvarauslaitteet! Rouvat siinä sitten huokailivat ja toinen halusi "alakerran sohvalle" lepäämään, koska ei jaksaisi odottaa niin pitkää aikaa seisten tai istuen. Vastaanottovirkailija toimitti rouvan alakerran sohvalle. Toisen rouvan mies jäi seisomaan oviaukkoon ja alkoi maiskuttelemaan sekä lonksuttelemaan tekohampaitaan. Siinä kireystilassa ja hiljaisessa odotushuoneessa se kuulosti todella ärsyttävältä!!! Miksi miehen ylipäänsä piti tulla paikkaan, jossa naiset hoidattavat alapäitään ja tunnelma on sen mukainen! Jokainen tietää, mitä siellä oven takana tehdään. Eli ei todellakaan valiteta flunssasta tai polvikivusta! Tuli jotenkin tosi epämukava olo siinä istuessa.

Lopulta kuitenkin tuli vuoroni ja homma hoitui ammattitaidolla ja nopeasti, mitä nyt PAPA-kokeen ottaminen sattuu vuosi vuodelta enemmän! Pihtori kävi tutkimassa autonsakin, että löytyisikö sieltä puuduttavaa voidetta, mutta eipä ollut tällainen ihme eksynyt mukaan. En tätä ennen ollut kuullutkaan kyseisestä voiteesta, mutta voin sanoa, että vaadin sitä ensi kerralla!

Ainoa asia, josta jäi lievä paskanmaku suuhun, oli se kun pihtori kysyi aluksi: Oletko tässä välissä synnyttänyt? Johon tietenkin vastasin kielteisesti. Seuraava kysymys: Ettekö ole saaneet vai eikö ole ollut sopivia isäehdokkaita? Kerroin, että vuoteen 2013 jälkimmäinen vaihtoehto on ollut voimakkaasti tapetilla ja nyt olen ollut onnellisessa parisuhteessa kolme ja puoli vuotta, johon pihtori: Eikös hänestä sitten ole isäksi vai ettekö saa?! Vähän häkeltyneenä totesin, että varmasti olisi, emmekä ole edes yrittäneet, mutta kun emme vielä oikein tiedä haluammeko lapsia vai emme... Pihtori tokaisi tähän vain: Jaahas, selvä. Ja jäin tietenkin miettimään, että oliko tämä nyt viimeinen tuomio sillekin asialle, kun alan olemaan näin vanha?! Kuvittelin, että Suomessa on ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä koko ajan vain kasvanut ja vielä 35-39-vuotiaat saavat kolmanneksi eniten lapsia. Ja sitten on vielä ne reippaasti yli nelikymppiset, joilta lasten saaminen on sujunut vallan mainiosti. No joka tapauksessa, tämän asian miettimisellä en ala päivääni pilaamaan. Niitä lapsia tulee, jos niin on tarkoitettu. Ja jos ei, niin sitten se on tarkoitettu niin.

Kaikesta kiireestä ja aikataulujen mättämisestä ehdin kuitenkin ajoissa töihin ja jopa kaupan kautta! Ei tarvitse iltaa viettää ilman evästä. :)

Apua, se puhuu mulle!

Sain taas osakseni huvittuneita katseita ja kommentteja, kun kävin lähikaupassa. Ja tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, joten kyllä näihin on jo tottunut. :D

Huomasin, että korttihyllyssä on joulukortteja hintaan 20 senttiä! Ja koska joulu tulee joka vuosi ja olen vannoutunut korttien lähettelijä, niin miksi ihmeessä niitä ei voi ostaa jo lokakuussa?? Olihan mulla jo ekat joululahjatkin ostettuna ja paketoituna syyskuun puolella... :D Ja jos hinta hivelee tarjoushaukan silmiäni, silloinhan ostan enkä meinaa! Nipullinen kortteja lähti siis ostoskoriin nektariinien, tomaattien ja uuden heijastimen seuraan.

Kassalla kommentointi alkoi välittömästi. Kassaneiti ihmetteli, että kappas, onko heillä tosiaan joulukortteja myynnissä. Ja minäpä siihen, että "Kyllä, ja vieläpä halvalla!" Hinta ei ilmeisesti ollut kuitenkaan kulkeutunut kassalle asti, koska kassa ei ollut tästä tietoinen. Kerroin, että koko hyllyssä luki kaikkien korttien hinnaksi 0,20 euroa. Ilmeisesti olen myös outouksieni lisäksi rehellisyyttä huokuva persoona, sillä tämä halpa hinta meni läpi ja laskemani määrä 20 kappaletta kortteja myös. Niitä ei erikseen lähdetty kassalla laskemaan. Kassa jäi miettimään, että pitäisiköhän sitä itsekin ostaa jo NOIN HALPOJA joulukortteja, johon takanani seisonut asiakas yhtyi. Siinä sitten kuorossa ihmeteltiin halpoja joulukortteja lokakuussa ja naureskeltiin yhteistuumin hassulle asialle. :D Jaa suomalaisetko ei osaa small talkkia?!! Kyllä mulle ainakin viikottain tulee joku vieras ihminen heittämään jonkin sortin läpändeerusta! Ja sehän on ihan hauskaa. Ihmiskontakti päivässä pitää lääkärin loitolla, vai miten se meni? ;)

Mulle on tullut jostain sellainen mielikuva, että suomalaiset aika harvoin alkavat jutella tuntemattomille. Tietysti tällaiset kassatilanteet esimerkiksi ovat hyvinkin luontaisia paikkoja aloittaa pieni keskustelu. Mutta moniko alkaa vaikkapa hississä puhumaan tuntemattomille, varsinkin jos on yksin ja vieläpä selvin päin. :D Sellainenhan ihminen vaikuttaa lähes hullulta! Pitäisköhän kokeilla? En ole moiseen hulluuteen itsekään vielä sortunut, mutta ainahan sitä voi kokeilla! Ohnan oma piilokamerashow ilman kameraa! Olisi kyllä jännä tarkkailla, miten ihmiset reagoivat, vai alkaisiko siitä ihan luonteva hissikeskustelu. Mene ja tiedä! Pitää kyllä testata! :)

Härdelliaamu

Olisin voinut laittaa tähänkin otsikoksi kiire tai kiire vol 2, mutta onko vähän tylsää, jos aina on sama otsikko? :D

Nukuin kerrankin tarpeeksi pitkät yöunet, kahdeksaan asti ja ensin olin levollinen ja tyytyväinen tästä. Se on todella harvinaista herkkua, että nukkuisin edes iltavuoroon mennessäni pitempään kuin varttia vaille seitsemään. Ajattelin, että rauhallinen aamu on tulossa, vaikka mulla olikin pari hommaa suunnitteilla. Koneellinen pyykkiä pyörimään ja tukkaväri päähän. Perinteinen aamupuuro valmiiksi kattilaan ja marjat sulamaan lautaselle mikroon. Parin päivän kertyneet tiskit puhtaaksi. Suit sait. Koko ajan tiedostin mielessäni, että töissä pitää olla klo 10.45. Mutta kyllähän siihen nyt oli vielä aikaa... Sitten yhtäkkiä huomasin, että kello on 10.15 ja olin vasta käynyt suihkussa ja huuhtonut pääni, pyykit oli vielä koneessa ja puuro keittämättä saati vielä syömättä. Paniikkihan siinä tuli. Ja ärrimurri. Ja vauhtia tuplasti lisää. Kauheella touhotuksella sain vaatteet päälle, naaman meikkiin ja puuron lautaselle. Ja puuron lusikoin turbolla turpaani sen kummempia pureskelematta - onneksi puuro ei ole koostumukseltaan järin sitkeää. :D Sitten alkoi jumalaton hiusten kuivattaminen. Mulla on paksut hiukset ja kiireessä se on äärimmäisen ärsyttävä asia. Oon saanut ukkokullaltani lahjaksi maailman tehokkaimman (en nyt sentään mitään teollisuuskuivaajaa, mutta tehokkaan kuitenkin!) hiustenkuivaajan, mutta välillä tuntuu, ettei senkään tehot riitä! Pitäisikö niitä olla kaksi, että voisi posottaa molemmin käsin molemmilta puolilta?! :D Vai jätänkö mä vaan tästä lähtien ihanat unet sivuun ja alan herätä viimeistään kuudelta, että ehdin tekemään kaikki tarvittavat aamutoimet??

Kun sitten kipitin tukka vain 80-prosenttisesti kuivattuna autolle, niin näin pihassamme varsin omituisen näyn. Naapurin auto lensi - Kyllä. Se LENSI! - talon päädyssä olevien pensasaitojen päällä!!! Tässä vaiheessa olo oli melkoisen absurdi, mutta en silti hidastanut tahtia, koska mulla oli edelleen kiire. Ajoin lähemmäksi lentävää autoa ja huomasin, että sitähän nostetaan kuorma-auton roskalavalle! Siinä oli naapurin pappa valokuvaamassa autonsa viimeistä (lento)matkaa ja minä heiluttelin samalla kun ajoin tämän erikoistapahtuman ohi. Ihmettelinkin hiukan, kun eilen tämä pappa mummo-vaimoineen työnsi kyseistä autoa pimeässä pihan poikki johonkin. Aamulla nämä näyt sitten yhdistyivät ja olihan se nyt niin huvittavaa, että nauroin autossa ääneen! :D

Vihdoin kun kaahasin - hallitusti tietenkin, koska työpaikkani alueella liikkuu lapsia - työpaikkani parkkikselle ja rynnin sisään, oli myöhässä vain minuutin!!! Jesss!!! Mahtavaa! Olen aina ollut tosi täsmällinen, enkä juuri koskaan myöhästy mistään, niin minuuttikin on joskus liikaa. ;) Viimeksi myöhästyin kesällä eräästä tapaamisesta ihan hirveästi, koska Anttilan konkurssipesämyynnissä tuli jonotettua 3 tuntia 15 minuuttia, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.. ;)

Mutta otetaanpa loppuviikko rennosti eikä ressata :)

Kiire

Jaiks! En tiedä, kuinka usein ihmiset blogejaan päivittelevät, mutta mullahan on jo ihan syyllinen olo, kun edellisestä on jo reilusti yli viikko! Toisaalta nuo ekat tekstit ovat tulleet kaksi viikossa-vauhdilla, joten ehkä tämä ei ole niin synnillistä, eihän? :D Ja sitä paitsi, kirjoitan edelleenkin omaksi ilokseni, enkä muiden vuoksi. Mistä siis johtuu moinen pistos rinnassa?

Viimeiset puolitoista viikkoa töissä on ollut sellaista rumbaa, että tällä vauhdilla joulukin on jo kohta ohi! Ja silloin kun nuoriso ei aiheuta harmaita hiuksia, niin aikuiset ihmiset ympärillä muuttuvat lapsiksi, tai ainakin heidän käytös. No okei, ei tietenkään kaikkien, mutta kummasti tuntuu kasaantuvan nämä ihmeelliset mielialanvaihdoksista johtuvat "käyttäytymiskukkaset" samaan aikaan. Kokouksissa huudetaan, vaikka aikuisten ihmisten kuvittelisi osaavan käyttäytyä. Jos eilen on luvattu jotain, tänään se perutaan. Viesteihin jätetään vastaamatta, koska tuntuu vain olevan helpompaa olla kohtaamatta tiettyjä asioita. Ja sitten vielä, kun saa joka välissä todistella työnsä tärkeyttä, niin se meinaa välillä ottaa vähän koville... Onneksi kuitenkin minä itse ja työyhteisöni on samaa mieltä siitä, että työmme on tärkeää, vaikka kaikki muut eivät sitä ymmärtäisikään! Nämä asiat täytyy joskus kirjoittaa näkyville, jotta niistä tulisi voimalauseita itselle :)

Tämä viikko näyttää töiden osalta jo huomattavasti helpommalta, joten toiveikkaana aloitin maanantaini (onpas hassun näköinen ja -kuuloinen sana!), vaikka väsyttikin. Aamulla kyllä totesin, että se on pakko alkaa kaiveleen talvivarusteita esiin, koska auton lasien raappaaminen ilman hanskoja ei ollut järin lämmintä puuhaa. Toisaalta siinä kyllä alkoi kummasti piristymään, kun raikas aamuilma tunkeutui keuhkoihin ja reipasta raappaamistahtia piti pitää väkisinkin yllä, ettei kylmyys iskisi ihan luihin ja ytimiin asti. Talvi meinaa yllättää jälleen kerran! Täytyy nyt kommentoida vielä tuohon aloituslauseeseen, että tällä alalla voi AINA tapahtua lähes mitä tahansa, mikä järisyttää turvalliselta näyttävää viikkoa. Ei siis pidä sokeasti luottaa siihen, että helpolta näyttävä viikko olisi helppo... Onneksi olen tietoinen tästä ja tavallaan sen takia pidänkin työstäni niin paljon. Koskaan ei varmaksi voi tietää, mitä tapahtuu. Ei pääse meikäläinenkään kyllästymään! :)

Katselin tuossa kalenteriani, ja vaikka saan aika pitkälti suunnitella itse työvuoroni (pakollisten iltavuorojen ja aamuvuorojen ohella), näyttää kalenteriparka kovin täydeltä. Seuraavat lomapäivät odottavat joulukuussa, mutta niitä onkin sitten ihan ruhtinaallisesti yli kaksi viikkoa. :) Syksyn aikana näkyy olevan vallan kaksi viikonloppua, kun viikonloppuni alkaa perjantaina jo klo 15. Muuten painetaan perjantai-illat aina sinne klo 23 asti... Jo tässä vaiheessa syksyä viikonloput ovat tuntuneet kovin lyhyiltä, mutta kaipa tässä jaksetaan läpi repaleisen lokakuun ja marraskuunkin vielä, kunnes voi alkaa odottamaan joululomaa. <3 Ja koska viikonloput ovat lyhyitä, niistä otetaan kaikki mahdollinen ilo irti! Tässä vaiheessa syksyä se tarkoittaa minulle värikkäitä valokuvia, kynttilöitä, saunaa, ystäviä, kukkasia ja hyvää ruokaa. Viikonloppuisin saa ihan luvan kanssa herkutella, jos arkisin pysyy edes jotenkin ruodussa. ;) Viime lauantain aamupala nautittiin miekkosen kanssa kahvilassa ja se jos mikä on sitä arjen luksusta. Ihanaa. Muistakaa tein välillä relata!

Tässä vielä pari värikästä kuvaa, olkaa hyvä. :)