Ravintoa pellosta ja askartelumatskut kavereilta :)

Ajeltiin toissa viikonloppuna lähikuntaan hakemaan ämpärillistä vanhoja silkkikukkia, jotka sain eräältä vanhalta työkaveriltani. Samalla reissulla eksyttiin - tai ei eksytty, vaan löydettiin kasvimaa, jossa myytiin juureksia ja sipuleita suoraan pellosta! Miekkonen oli jo sitä mieltä, että äkkiä karkuun, mutta mun mielenkiinnon herätti violetit porkkanat, joten eihän me sitten hetkeen mihinkään lähdetty. Pussiin kertyi kolmea eri porkkanalajiketta ja kahta juurikasta. Niistä teinkin samana päivänä herkulliset uunijuurekset. Ja loppujen lopuksi mieskin halusi ostaa tulppaanin sipuleita! Ne laitetaan multiin seuraavana viikonloppuna. Tulossa on melko mielenkiintoiset tulipsit keväällä, violettia ja MUSTAA! Ohhoh! Sitä odotellessa.

Tarkoitus on aloittaa ihan lähipäiv...lähiviikk...noh, lähitulevaisuudessa jouluaskartelut! :D Aloitan urakan vanhojen kirjojen sivuista tehdyistä kransseista. Niihin laitan keskikoristeeksi näitä kierrätysperiaatteella hommattuja silkkikukkasia. Kukkasten tilanne on tällä hetkellä pesun jäljiltä tämä. Ihan vielä ei näytä valmiilta. :D

Vauhtiin kun pääsee, niin nämä kranssit syntyvät nopeasti ja helposti. Sitten löytyisi aineksia myös suodatinpussikransseihin, joihin tulee vielä valotkin. Ne onkin sitten jo hitaampia vääntää, mutta totutulla liukuhihnatyöskentelyllä sekin onnistuu hyvin. Aloitus on aina vaikeinta, se vaatii oikean inspiraation ja fiiliksen.

Vanhoja kirjoja sain viime vuonna naapurin kuolinpesästä... Oltiin juuri lähtemässä pihasta autolla pois, kun havaitsin roskisalueella tapahtuvaa lähes rikollista toimintaa! Joku mies oli heittämässä vanhoja kirjoja roskikseen!! No huusin salamana kuskilleni "stop" ja lähdin kiitämään kohti roskiksia ja katsomaan näkivätkö myöhäisnuoret silmäni oikein. Ja kyllä. Siellä oli minulle tuntematon mies viskomassa kirjoja molokkiin. Kysyin, että olisiko mahdollista saada kirjoista edes pieni osa itselleni ja kerroin samalla mitä niistä aion tehdä. Mies pyysi minut mukaansa asunnolle, jossa oli tyhjennys käynnissä ja sain valita IKEAn kassillisen mieleisiäni teoksia mukaani. Hän oli asunnossa asuneen vanhuksen poika. Tein silloin lähes parikymmentä kranssia ja kaikki menivät joko lahjaksi tai joulumyyjäisissä asiakkaille. Vein myös yhden kranssin naapuriin kiitokseksi kirjoista ja he olivat tästä eleestä hyvin otettuja. Saivat muiston vanhemmastaan uudistetussa muodossa. Tässä yksi malli näistä kirjansivukransseista.

Ajatus on jo niin pitkällä, että iiiiiiiihan kohta mä aloitan tämän urakkani. ;)

Katsastajanainen ja hylätyt vehkeet

Leppoisa katsastusputki naapurikunnan katsastuskonttorilla katkesi kerta heitolla, kun katsastusmies olikin yllättäen katsastusNAINEN! :D Olen käyttänyt naapurikunnan katsastuspalveluita jo vuosikaudet, kun mielikuva oman kaupungin katsastusasemasta on jäänyt melko negatiiviseksi. Ja hintakin on ollut naapurissa halvempi. Ainahan se jännittää viedä rakasta 90-luvulla syntynyttä kyydittäjää katsastukseen, mutta tähän mennessä (koputan samalla puuta) ollaan selvitty vain pienillä laitoilla, ja rahapussikaan ei ole näistä remonteista ihan järjettömästi keventynyt. Tällä kertaa tunsin luissani, että saattaapi olla vanha kumppani jo hieman enemmän huollon tarpeessa ja sillä asenteella katsastukseen meninkin, että eihän se missään tapauksessa läpäise vuosittaista tarkistusta. En vain odottanut listan olevan niin pitkä...

Leppoisa fiilinki oli tipo tiessään, kun huomasin, että autoa lähtee kurittamaan - eikun katsastamaan nainen! Ja nyt täytyy sanoa, että olen tasa-arvon kannattaja ja myös sitä mieltä, että ei ole erikseen naisten ja miesten töitä, vaan KAIKKI hommat sujuu sukupuoleen tuijottamatta. Mutta koska olen itsekin nainen, tiesin välittömästi, että autovanhus joutuu sellaiseen syyniin, että oksat pois! Naiset ovat tarkkoja. Ja nimenomaan tällaisen alan nainen, joka todennäköisesti oli vielä kohtuu uusi työntekijä, on suorastaan pilkunviilaaja! Olisin itsekin. Ja niinpä alkoi kädet hermostuneesti puristua nyrkkiin aina niinä aikoina, kun en pureksinut kynsiäni tai naputtanut pöytää. En mennyt edes kyytiin katsomaan, mitä autolleni tehdään, vaikka aina olen ollut pelkääjän paikalla tutkailemassa katsastustoimitusta. Menin lähemmäksi vasta silloin, kun menopelini oli nostettu lähemmäksi hallin kattoa. Katsastajanainen selosti kivasti koko ajan ja hyvin positiivisella otteella, vaikka vikoja alkoikin löytymään vähän sieltä sun täältä. Naisilla on jännä tapa kertoa asiat positiivisen kautta, ettei kuulijalle tulisi paha mieli. Mutta koska olen itsekin nainen, niin lauseet hänen suustaan alkoivat kovasti kuulostaa vittuilulta! (Anteeksi roisi kielenkäyttöni, kiroilen välillä vähän liikaakin) Mies tällaista ei ehkä olisi huomannut, Tai en tiedä, koska en ole mies. Mutta tosiaan loppulauselma ja yhteenveto oli tämä: "Pientä puuhastelua (kirjaimellisesti tätä sanaa käytettiin) tämä vaatii, mutta kyllä tää vielä tosi hyvä auto on." Jep. Vittuilua ihan selvästi. Tässä vaiheessa kun rakkaimmasta peltikasastani (johon on syntynyt vuosien mittaan älyttömän suuri kiintymyssuhde) on silmieni edessä kaiveltu ruostehaavat väkivalloin auki, mitattu jarrulevyt tönärillä (=työntömitta), tsekattu kesärenkaiden urat siihen tarkoitetulla työkalulla millintarkasti ja kirjoitettu katsastustodistukseen kuuden eri hylätyn huomion lisäksi korjausKEHOITUKSIIN, että parkkivalo ei pala ja oikealla takana oleva HEILAHDUKSENVAIMENNIN vuotaa, niin alkoi kyllä pahasti kiristymään hermot. Se on, jumalauta, takaiskari!!!! Tässä samalla tietysti pääni raksutti vielä samalla lisääntyvää rahanmenoa kohta kerrallaan, eikä se auttanut ollenkaan siihen, että olisin ainakaan rauhoittunut. Kiroillen lähdin kiitämään lähes jarruttomalla kaarallani kohti viikonlopun rientoja! Alkon kautta! :D

Nyt auto onkin sitten luottokorjaajallani, enkä tiedä, koska saan sen takaisin ja millaisen laskun kera. Mutta tuleepa auto kerralla kuntoon. Eihän tälle nyt mitään mahda. Olen siis jo päässyt koettelemuksesta ihan hyvin yli ja jo hymyilenkin tapahtuneelle. Onhan mulla kohta taas ahterini alla entistä ehompi auto. <3 Jos en tällä hetkellä olisi unelmatyössäni, saattaisin vähän olla kiinnostunut katsastajanaisen työstä. Eihän sitä koskaan tiedä... ;)

Koskas niitä vauvoja tulee?

Mikähän siinä on, kun kihlautuu, niin sekä lähipiirin että melkein tuntemattomat ihmiset alkaa hössöttämään vauvanhankinnasta? Onko Suomi siis todellakin näin takapajula, vaikka kehitys on kehittynyt valtavin harppauksin jopa viimeisen kymmenenkin vuoden aikana? Edelleenkin sitä "normaalia elämää" kuvastaa näköjään nainen ja mies, liuta lapsia sekä vielä päälle mieluiten omakotitalo ja pari koiraa tai kissaa. Niin ja farmariauto, johon ne muksut mahtuvat. Sitten on kaikki hyvin eikä kukaan tuomitse...

Viimeksi tänään kuulin aamulla lauseen eräältä yhteistyökumppanilta: "Sitten KUN hommaat lapsia, kasvata ne niin, ettei niistä tule näsäviisaita." Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen neuvo syntymättömälle lapselleni. Oma äitinikin pullauttaa joskus vahingossa näitä sammakoita suustaan, mutta onneksi nykyään harvemmin. Tosin häneltä lapsiasioita tiedustelevat mitä oudoimmat ihmiset. Yksi näistä oli ukkoni edellisestä työpaikasta joku mamma, ketä hän ei edes muista... Ihan sillai pikkusen pistää ärsyttään tää meininki! Nykyään kun on paljon sellaisiakin ihmisiä, joille lasten saaminen on fysiologisesti mahdotonta. Voisin kuvitella, että heille nämä kyselyt ovat aikamoisen rankkoja. Moniko sanoo puolitutulle syyn, jos se on esimerkiksi puutteet tai viat synnytyselismistössä? Tämä olisi kyllä hyvä konsti vähän näpäyttää ajattelemattomia kyselijöitä. Saadessaan vauvauteluihin vastauksen "Sori, mutta mieheltäni leikattiin syövän vuoksi kivekset" tai "Olen syntynyt ilman kohtua" tai sitten vaan hervotonta itkunsekaista selostusta, ettei voi saada lapsia, luulisi, että kyselijäkin hieman alkaisi miettiä. Tai sitten ei. Jotkut vaan todellakin on niin idiootteja. Tai jospa joku nyt ei kerta kaikkiaan vaan halua tehdä lapsia ollenkaan, niin uskaltaako sellaista edes kuiskata? Saati sanoa ääneen. Outoa sinänsä, kun nykyihmisellä on kuitenkin melko vapaat kädet valita, miten toimii elämässään, niin omavalintainen lapsettomuus ei kuulu siihen. 

Lähinnä huvitti tässä taannoin, kun otsikoihin ilmestyi se, että Suomessa syntyvyys on lähtenyt laskuun. Kumma kyllä koko maailman syntyvyyslukemat senkun pursuilevat ja jossain vaiheessa siitä tulee nykyistäkin katastrofaalisempi ongelma. Sitten täällä pienen pienessä Suomessa itketään, kun vauvoja ei tulekaan samaan tahtiin kuin vanhusväestöä karsiintuu luonnollisin keinoin. Ja nämä itkijät ovat pääsääntöisesti yli 50-vuotiaita, joilta suuremmalta osalta (naisista) on jo lapsentekomahdollisuudet auttamattomasti ohi. MIKSI Suomeen halutaan lisää ihmisiä? Eikö viisi miljoonaa riitä? Ei se väkimäärä nyt ihan sadassa vuodessa ole loppumassa. Olihan tästä se YLE:n lisääntymisiltakin, jossa asiasta keskustelivat kovan luokan asiantuntijat...muahahahaaa. Keskustelu painottui sille suunnalle, että ongelmana on löytää sopiva kumppani, jonka kanssa lisääntyä. En voinut katsoa ohjelmaa kokonaan, sillä mielenterveys oli alusta lähtien koetuksella. Sinne sai lähettää hästägillä kommentteja, jotka pyörivät ruudussa. Viimeinen kommentti, jonka näin, oli suurinpiirtein näin: Nykynuoret haluavat tehdä kaikkea muuta "mielenkiintoista", kuin hommata lapsia häiritsemään elämäänsä. Mielenkiintoinen oli siis lainausmerkeissä. Ilmeisesti tämäkin kommentaattori tiesi muiden ihmisten kuviot paremmin, koska "tiesi", että eihän mitään mielenkiintoisempaa tekemistä voi olla kuin nurkissa rääkyvät lapset! Yleinen mielipide tuntuu olevan siis edelleenkin se, että jos elät parisuhteessa, vauvoja on hankittava tai olet kummajainen. Tätä ajatusta en henkilökohtaisesti pysty ymmärtämään ollenkaan. 

Ja ei, tässä ei ole kyse lapsivihasta, vaan aikuisvihasta! :D Sanan-, ajatuksen- ja tekemisen vapaus ei ihan kohtaa elämän kaikilla osa-alueilla. Tähän voisi liittää oikeasti ihan jopa rasistisia piirteitä. Sivistysvaltio Suomi, sanovat. Oliskohan noin?

Ja kun tässä nyt ihan vauhtiin päästään, niin antaa mennä täydellä höökällä! :D Olen jo pitkään ollut sillä kannalla, että voisi lanseerata sellaisen "ihmisentekoajokortin". Vähän niin kuin adoptioprosessi normaaliin lisääntymiseen. Jos olet paatunut narkkari, alkoholisti, vankilaan tuomittu murhaaja tai kaikki muut lapsesi on jo huostaanotettu, heikentää se mahdollisuuksiasi tehdä lisää lapsia. Okei okei, tämähän loukkaa ihmisoikeuksia ja yksilönvapautta, mutta kuvitekaas, kuinka priimoja perheitä Suomessa olisi sadan vuoden päästä, kun ihmisentekoajokortti olisi otettu käyttöön! :D Vähän rankempaa huumoria ja ehkä myös hieman arjalaisia piirteitä, mutta ajatuksen tasolla hyvinkin mielenkiintoista, ei "mielenkiintoista". Mutta kylläpä heti helpotti, kun sain ajatukseni paper...siis ruudulle. 

Viettäkäähän viikonloppunne ihan miten haluatte, tehden lapsia tai tekemättä! :)

Iloa ja energiaa

Viikko on alkanut jopa epäilyttävän mukavasti. Pessimisti odottelisi varmaan seuraavaksi jotain pahaa, mutta koska en ainakaan myönnä olevani sellainen, niin ihmettelen vain ääneen tätä mukavuuden olotilaa ja nautin siitä. Joskus näköjään kaikki menee ihan putkeen! Pitkästä aikaa posti toi kerralla monta kivaa kuorta - niiden laskujen lisäksi tietenkin - ja yksi niistä on jopa vielä avaamatta. Se aukenee vasta, kun ukkokin on paikalla :D Ihan nyt vaan sen takia, että kuoressa lukee molempien nimi... Kesällä kun kävi niin ihanasti, että mentiin kihloihin ja nyt tämä tieto on näköjään tavoittanut kaukaisimmatkin ja sellaiset kaverit, joita syystä tai toisesta ei näe kovin usein. Tunnistin kuitenkin käsialan ja nokkelana tyttönä päättelin, mihin tämä kuori saattaa liittyä. ;) Se on vielä kivan paksukin! Ei siis "pelkkä" kortti. Utelias kun olen, niin kyllähän sitä jo hypistelin käsissäni moneen otteeseen. Ja kyllähän kotiin kannettu posti ystävältä ilahduttaa aina vähän enemmän kuin esimerkiksi tekstari tai sähköposti. Toinen mukava posti oli työhön liittyvä: Ilmoitus työkokemuslisästä! Olen ollut jo niin kauan saman puljun leivissä, että joku viisas taho on katsonut asiakseen palkita siitä hyvästä! Ei hullumpaa, vaikka summasta ei puhuttukaan mitään. Näin se ihminen saadaan tuntemaan itsensä tärkeäksi. Vaikka palkankorotus olisi vaikka vaan vitosen, niin onhan se jo enemmän! Voin siis joka kuukausi ostaa työkokemuslisäläisen pullakahvit, eikä talous romahda siihen! Mahtavaa! :D

Olen aina mielelläni muistanut läheisiäni joko kortein tai lahjoin. Vuosikaudet mulla on ollut varastossa hätävaralahjoja sekä nivaska erilaisia postikortteja, ja niinhän ne on jo ensimmäiset joululahjatkin ostettuna. Olen ihan avoimesti tarjoushaukka, vaikka en tarjousten perässä varsinaisesti juoksekaan, vaan tartun tarjoukseen silloin, kun se kohdalle osuu. Tänään osui ja kunnolla! Mietin parhaillaankin, että pitäiskö käydä hamstraamassa jopa vähän lisää. ;) Oon matemaattisesti todella lahjaton, mutta jos kympin tuotteen saa viidelläkymmenellä sentillä, se on jo halpaa! Liuta kummilapsia ja ystävien lapsia saa taas odotella paketteja. Koitan pitää näppini kuitenkin sen verran kurissa, että mitään järjetöntä krääsää en ostelisi ja osaan ominkin käsin tehdä - ainakin omasta mielestä - jotain kivoja lahjoja. Kaikkea ei siis aina tarvitse ostaa.

Kaiken muun mukavan lisäksi viikko alkoi vaihtelulla ja erittäin mielenkiintoisella ja antoisalla koulutuksella. Aiheena mielenterveys, tai oikeastaan mielen hyvinvointi. Mielenterveys-sana kun saattaa vielä nykyäänkin saada negatiivisen sävyn. Sain todella käytännöllisiä, konkreettisia työkaluja työhöni sekä hyvää materiaalia käytettäväksi ja kaiken lisäksi myös erittäin hyviä vinkkejä omaan hyvinvointiin. Koulutuksen jäljiltä olen suorastaan voimaantunut, ellen jopa valaistunut! En melkein malta odottaa, että pääsen toteuttaamaan aiheeseen liittyviä harjoitteita töissä! Lisään tähän postaukseen vielä muutaman itse ottamani "voimauttavan valokuvan". Ainakin ne miellyttävät omaa silmääni. :)

Iloista ja energistä viikkoa sullekin!

Kirppistelyä

Olipahan sunnuntai. Järjestettiin synnyinkotitaloni kerhohuoneessa vanhojen naapureiden kanssa kirppispäivä. Tehtiin etukäteen mainokset ja jaettiin niitä lähitaloihin sekä netin kautta kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja tietysti omilla Face-sivuilla. Tässä onkin ollut jo koko syksyn- koko syksyn?? Onkos tässä nyt virallista syksyä ollut jo ihan huikeat pari viikkoa...noh, enihau - sellainen tavaranhävitysvimma, että oksat pois! Ja varsinkin ne tavarat. Kaapeissa, vaatehuoneessa ja varastossa kun on ollut huutava pula tilasta, joka vaikeuttaa järjestyksen ylläpitämistä. Ja välillä pitää päästä vanhasta eroon, että voi tilalle hommata uutta ;) Vaihtelu virkistää näissäkin hommissa. Facebookissa toimiviin kirppisryhmiin olen lopen kyllästynyt, koska se on tuntunut äärimmäisen työläältä. Kohdalle on osunut niin monta välinpitämätöntä tai ihan muuten vaan rasittavaa tavarannoutajaa tai lähinnä noutamattajättäjää, että hermothan siinä on olleet koetuksella (tästäkin sanasta saisi helposti vahingossa koituksen :D).

Jotenka siis tänään aamupäivällä ajelin toiveikkaana kaupungin toiselle laidalle perärontti (joillekin se on -kontti) täynnä itselle turhaa tavaraa. Ja ukkokin oli tuupannut mukaani kaikenlaista rojua. Aluksi näytti ihan hyvältä ja väkeä kävikin mukavasti ensimmäisen tunnin aikana, kunnes ostosvirta tyrehtyi ja seuraavat viisi tuntia menikin yksittäisiä asiakkaita katsellen ja kahvia juoden. Taloyhtiön väki oli leiponut ja ihmiset saivat ostaa kahvia sekä tuoretta pullaa. Viisi tuntia kuluikin ahkerasti kahvia nauttien ja mummeleiden kanssa jutellen. Sitten alkoi tavaranvaihtokauppa ja tuotteista tinkiminen myyjien kesken, ja lopulta alettiin poistamaan tavaraa pöydiltä lahjoitusperiaatteella. Lopulta huomasin höpötelleeni talon suulasten naisten kanssa vaikka ja mistä, ja kirppistuotto jäi viisi euroa plussalle. Viisi euroa! :D Kylläpä kannatti! :D Onneksi kotiinkannettavaa oli kuitenkin huomattavasti vähemmän! Ja tietysti pari uutta investointia... ;)

Olen kuitenkin tyytyväinen päivän sosiaalisiin kontakteihin. Parhain ystävänikin kävi paikalla ja saatiin hienosti päivitettyä viimeisimmät kuulumiset. Vanhempien ihmisten kanssa muisteltiin vanhoja ja kerroin uusia juttuja. Eräs vanha naapuri kertoi, millainen "pieni muru" olin lapsena ja kuinka sain kuulla aina "hellantuuteli"-juttuja. Ja nyt yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin kun kuulin tämän minuun kohdistuneen hellantuuteloinnin, niin se kuulosti lähinnä oudolta. Ilmeisesti me kuitenkin ollaan aina vanhempien silmissä niitä hellyyttäviä pikkunatiaisia, vaikka vuosia olisi vierähtänyt järjetön määrä. Eipä siinä sitten mitään. :)

Seuraavaksi alkaakin valmistautuminen joulun kirppikseen. Sinne olen viemässä myyntiin joulutavaroiden lisäksi omia tuotoksiani, kransseja ja tiffanytöitä. Niiden perään jo vähän kyseltiinkin. Kunhan nyt ensin saan tehtyä niitä. Jään odottelemaan kunnon jouluaskarteluinspiraatiota....

Voihan lukihärö ja sananmuunnos

Voiko lukihäiriö kehittyä vanhemmiten vai oonko mä vain turhan hätäinen kirjoittaja? Tosin tämä vaiva esiintyy myös lukiessa. Tavut vaihtaa paikkaa ja sanat näyttää toisinaan ihan muulta kuin ovatkaan. Ei mulla mielestäni nuorempana ollut tällaista ominaisuutta, vaan se on ilmestynyt kuvioihin suurin piirtein viimeisen viidentoista vuoden aikana. Nykyään kun pukkaa ihan huomaamatta kaikenlaista ylimääräsitä konsonanttia ja vokaalia ihan mihin sattuu. Kirjaimet vaihtaa paikkaa ja muuttaa muotoaan liian helposti. Tämä taas aiheuttaa noloja tilanteita, mikäli en tarkista moneen kertaan tuottamaani tekstiä. Tänään oli jälleen kerran yksi nolous lähellä. Tästä syystä päätin lopettaa kokonaan sanan "koitos" käyttämisen. Siitä on ollut aiemminkin harmia. Eräs kollega vaihtaa työpaikkaa ja minäpä toivotin sähköpostitse hänelle onnea tulevaan. Ensin postissa luki näin: Onnea tuleviin koituksiin. HAHA! :D Olisihan tämä voinut mennä mun omalaatuisen huumorinkin piikkiin, mutta tässä tapauksessa ei. Ihan kaikille kun ei viitsisi toivottaa onnea seksin harrastamiseen... Joku ylempi tai mikä tahansa voima sai mut tarkistamaan tekstin uudelleen, luojan kiitos! Aina tällaista mäihää ei kuitenkaan käy.

Osan virheistä laitan kyllä täysin ennakoivan tekstinsyötön syyksi älyluurilla kirjoitellessani. En vain aina huomaa tarkistaa, mitä sanaa kyseinen sanavarasto tarjoaa. No niin, silloinhan vika on täysin omani. Meinasin tässä puhua itseni kunnolla pussiin! :D Siltikin pieni osa minua syyttää laitetta, koska jos se olisi OIKEASTI ÄLYpuhelin, kyllä sen pitäisi tietää mitä milloinkin tarkoitan! Ihminen on sentään käynyt kuussa, eikä tällaista ajatustenlukusovellusta olla vielä keksitty! Uskomatonta. Saako tästä valittaa johonkin?

Hauskuuttakin tästä saa kyllä revittyä, kun nuoriso muuttuu sormien alla huorisoksi, perhe perseeksi ja Seppo Supoksi. Ja niin kauan se pysyykin hauskana, kun ei loukkaa ketään - edes vahingossa. Jos kuitenkin postauksissani alkaa seikkailla mitä oudompia sanoja, saa siitä huomauttaa. Olen sitten jatkossa tarkempi. Kukaan kun ei jaksa lukea tekstiä, joka vilisee kirjotusvirheitä. Itse olen ainakin sellainen kielioppipoliisi, että hermostun heti, jos näen teksteissä toistuvia yhdyssanavirheitä tai sellaista, että kaikki teksti kirjoitetaan pötköön pienillä kirjaimilla. Se vaan ärsyttää ihan kerpeleesti! <- Tuon kirjoitin tarkoituksella. Niin niin, en ole täydellinen tekstaaja ja tässä nyt sitten arvostelen toisia. Noh, onneksi sananvapaus on vielä voimassa. ;)

Tavujen paikkojen vaihtaminen on kyllä luonnollista siinä mielessä, että kun olen aikoinani tämän suomen kielen ottanut haltuuni pienenä ihmisenä, niin sanojen muuntelu tuli myös luonnostaan. Kaikki eivät hallitse sananmuunnos-tekniikkaa, mutta itse olen kasvanut siihen ja löydän hyvinkin arkisista asioista tahattomia sananmuunnoksia. Olihan tässä taannoin eräs hupaisa Putous-hahmokin, joka viljeli kyseistä huumoria. Iskee meikäläiseen kuin aivotärähdys! :D Sanoilla leikittely on kivaa ja kielikuvilla pääsee kirjavampaan tekstiin, joten eikun sanailemisiin!

Taallaan kuus!

Harrastuksena arki

Moikka Sinä ja kenties Te!

Tervetuloa lueskelemaan uutta blogiani Banaani hanskalokerossa. Olen aloittelija blogien suhteen. En ole kovin montaa blogia lukenut ja niitäkin tiettyjä vain satunnaisesti, mutta kirjoittaminen on aina kiinnostanut, joten tästä se sitten lähtee! En tiedä, miten nämä "kuuluisi" aloittaa, mutta niin kuin monen muunkin asian suhteen, teen tämänkin omalla tyylilläni. Ja miksi kirjoitus muuttuu välittömästi lähes kirjakieleksi, kun tiedostaa kirjoittavansa jotain julkisesti?? Hassua. Koitan silti viljellä täällä välillä myös omaksi murteeksi juurtunutta kieltäni, älkää huoliko.

Blogini aihetta on melko vaikea rajata, mutta tämän postauksen (meniköhän tämä termikään oikein...) otsikko pitänee sisällään kaiken, mitä tänne syydän ja tulen syytämään. :) Käsittelen siis kaikkea mahdollista, ajatuksiani arjesta, arjen tilannekomiikkaa, kiinnostuksenkohteitani, pieniä ilon ja onnen hetkiä ym. elämääni liittyvää. Koska olen kiinnostunut monista asioista ja niitä tulee jatkuvasti lisää, niin käsitän nämä kaikki harrastuksikseni. Ei ole yhtä ylitse muiden ja kyllästynkin aika helposti, niin pidetään koko arki harrastuksena! Ja nythän tämä bloggailu tuli uutuutena mukaan, kun tänä syksynä ei ole mitään muuta säännöllistä arkea kuluttavaa toimintaa. Viime syksynä aikaani vei vielä opinnot.

Olen 37-vuotias (Hui! Näyttääpä tuo numero isolta, kun se kirjoittaa! Vaikka toisaalta, esimerkiksi kengännumeronahan se on tosi pieni... ;) No joo. Ei jumiteta tähän, numerohan se vaan on ja jos en olisi jo kolmekymmentäseitsemän, en olisi kokenut kaikkea hienoa, mitä nyt olen.) kihloissa oleva nainen Pirkanmaalta ja työskentelen nuorten parissa. Työaikani poikkeavat kovasti 8-16-rytmistä, mutta olen vaihtelun ihminen ja välillä suorastaan rakastan ilta- ja viikonloppuvuoroja! Koska en kuitenkaan ole robotti, nihkeitäkin päiviä löytyy, mutta pääsääntöisesti olen tällä hetkellä juuri sellaisessa työssä, mikä sopii minulle parhaiten. Ainahan tämäkin voi kuitenkin muuttua...

Pidän valokuvauksesta, syksyn kirpeydestä ja väreistä, kynttilöistä, ystävistäni, hyvistä leffoista ja tv-sarjoista musiikista, hulluttelusta, hyvästä ruuasta, huumorista ja nauramisesta, näin alkuun. Inhoan moniakin asioita, joista ensimmäisenä tulee mieleen ajankohtaiset hirvikärpäset, liian tosikot ihmiset ja se, kun hellan ja kaapin väliin putoaa aina joku kurkun, jauhelihan tai sipulin pala kun kokkaa! Ja koska en ole myöskään himosiivooja, vaikka järjestyksestä pidänkin, niin ei sitä hellaa nyt joka päivä tule siirrettyä ja poimittua "aarteita" talteen. Heti kärkeen hirveitä paljastuksia mun heikkouksista! :D Myös suihkun viemärin pesu kuuluu inhokkihommiin, ja kun se päivä koittaa, mietin aina uudestaan armeijamallista tukkatyyliä... Mutta edelleen on hiukset pysyneet kuitenkin pitkinä tai puolipitkinä, miten sekin nyt mitataan! :D

Mitähän vielä? Olisi helpompaa, jos joku kyselisi täsmäkysymyksiä vieressä ja vastailisin niihin. Eipä vaan satu tällä kertaa olemaan ketään sellaista vieressä. Tai ylipäänsä ketään. Heh, kuulostipas yksinäiseltä! No en onneksi ole ja toivottavasti ei kukaan muukaan tämän tekstin tavoittanut. Olen onnellisesti parisuhteessa, vaikka välillä kaipaankin omaa aikaa ja itsekseni oloa. Kukapa ei, onko sellaisia? Onnekseni myös siippani (kihlattuni, miesystäväni, rakkaani, armahaiseni...mitä näitä nyt on :D Rakkaalla on monta nimeä.) haluaa välillä olla rauhassa ja ymmärtää tässäkin asiassa aivoituksiani. Hän on ihana <3

Seitsemän sekunnin kärsivällisyys. Sellainen, tai jopa alle, mulla on kaikkien sähköllä toimivien laitteiden suhteen. Jos kone ei toimi heti ja kunnolla, niin se saa sitten olla toimimatta. Palaan ongelman ytimeen vasta myöhemmin. Onneksi tuo miekkonen haltsaa nämä vekottimet lähes täydellisesti. Mun ei siis edes tarvitse. Sosiaalisten tilanteiden kärsivällisyys on onneksi hiukan pidempi, olen kuullut jopa termin "lehmän hermot" tässä asiassa. Kärsivällisyyttä on siis montaa lajia. Se olkoon tämän aloituksen opetus :D Palataan asiaan, mulla alkaa kohta iltavuoro. ;)